Energiatehokas rakentaminen ja elinkaariajattelu muurautuvat tiilen kanssa saumattomasti yhteen.
Tiilen kestävyyden puolesta on sikäli helppo puhua, että tarvitsee vain kuljettaa asiaa epäilevä vanhan tiilirakennuksen äärelle ja kertoa sen rakennusvuosi. Samalla käynnillä tulee todetuksi myös monta muuta tiilirakentamisen puolesta puhuvaa seikkaa kuten huoltovapaus sekä rakennuksen jälleenmyyntiarvon yhtä hyvin kuin kulttuurihistoriallisenkin arvon säilyminen tuleville sukupolville.
Wienerberger Oy:n markkinointijohtaja Juha Karilainen, RI, omaa vankan kokemuksen tiilirakenteista.
- Peräänkuuluttaisinkin vilkkaampaa keskustelua nimenomaan rakennetun ympäristön kulttuuriperinnöstä: lähes sata vuotta vanhat tiilirakennukset ovat kauniita ja edelleenkin siinä kunnossa kuin ne olisivat eilen rakennettuja, toteaa Karilainen ja näyttää kuvia Helsingin Töölön massiivitiilitaloista.
Tiilirakenne on energiateknisesti erinomainen
Karilainen haluaa lisäksi kiinnittää huomioita tiilitalojen energiatehokkuuteen. – Noin 22 % Suomessa kulutetusta energiasta käytetään talojen lämmittämiseen. Eri aikakausina eri materiaaleista rakennettujen talojen välillä on havaittu suuria energiankulutusvaihteluita.
Esimerkiksi 60-80 –lukujen sandwich-elementtikerrostalot olivat varsin suuria energiasyöppöjä, kun ennen 50-lukua rakennetut massiivitiilirakenteiset kerrostalot ovat osoittautuneet energiatehokkuudeltaan erinomaisiksi, Karilainen näyttää Helsingin Energian kaukolämpöyksikön tilastoja.
Wienerberger on ollut mukana tutkimassa tekijöitä, joiden perusteella voidaan todeta, että myös nykytaloissa tiilijulkisivu ja sen takana oleva ilmarako parantaa rakennuksen energiatehokkuutta jopa 6-8 % lämmityskaudella.
Kestävä ja kierrätettävä
Tiili on kestävä materiaali, kun rakennus on oikealla tavalla suunniteltu ja toteutettu, ja se vaatii vain vähän huoltoa. Lisäksi tiili on materiaalina terveellinen, sillä se ei sisällä mitään haitallisia haihtuvia aineita ja lisäksi se tasaa hyvin asunnon lämpötila- ja kosteusvaihteluita. Tiiliseinä toimii myös hyvänä äänieristeenä, minkä vuoksi tiili valitaankin yhä useammin julkisivumateriaaliksi esim. liikennemelualueilla.
Tiilirakennuksen elinkaari on pitkä ja sen ilmastovaikutus hyvin vähäistä. Sen sijaan esimerkiksi puinen ulkoseinä vaatii tasaisin väliajoin maalausta ja elinkaarensa päässä se muuttuu ongelmajätteeksi. Tiilet voi sen sijaan purkamisen jälkeen esim. uusiokäyttää tai käyttää vaikka maantäytteenä.
- Tiili sopii erinomaisesti myös matala- ja passiivienergiatalojen rakennusaineeksi, sillä massiivisena ja huokoisena rakennusmateriaalina se toimii kesällä hyvänä yöviilennyselementtinä ilman koneellista jäähdyttämistarvetta. Talviaikana yhtä hyvin kuin sähkökatkojenkin yllättäessä tiili säilyttää lämmön vielä silloinkin kun muut rakenneratkaisut ovat jo pakkasen puolella.
Kirjoittaja: Päivi Remes
Energiatehokkuuden edelläkävijä
Wienerberger Oy Ab kuuluu itävaltalaiseen Wienerberger AG konserniin. Yritys on toiminut Suomessa vuodesta 2001 ja se on kasvanut maamme merkittävimmäksi tiilialan yritykseksi, joka osallistuu aktiivisesti mm. paremman energiatehokkuuden ja parempien rakenneratkaisujen tutkimushankkeisiin. Wienerberger toimii aktiivisesti yhteistyössä myös eri suunnittelusektoreiden kanssa yhä paremmin toimivien rakenneratkaisujen aikaansaamiseksi. Yksi viimeisimpiä kehityshankkeita on pian julkaistava arkkitehdeille suunnattu ArchiCAD-pohjainen 3D-suunnitteluohjelma, joka kehitettiin asiantuntijoiden kanssa yhteistyössä tiilipientalon suunnittelun apuvälineeksi.

