Energiatehokkuus rakentamisen ykkösasioita nyt ja tulevaisuudessa

28.5.2010 | B2B, Energia ja ympäristö, Kiinteistöt ja rakentaminen | LISÄTIETOA: www.isover.fi

Ilmastonmuutokseen vaikuttavista kasvihuonepäästöistä jopa 40 % aiheutuu rakennusten lämmittämisestä tai jäähdyttämisestä. Uudet rakennusmääräykset tähtäävät nollaenergiataloihin ja myös korjausrakentamiseen on väistämättä tulossa energiatehokkuusvaatimuksia.

Nollaenergiatalo on rakennus, joka tuottaa energiaa yhtä paljon kuin kuluttaa. Rakennuksen on siis tuotettava vuositasolla saman verran ylimääräistä uusiutuvaa energiaa kuin se kuluttaa uusiutumatonta energiaa. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kesällä tuotetaan aurinkopaneeleilla vähintään yhtä paljon ylijäämäenergiaa kuin mitä talvikaudella kulutetaan.

- Korjausrakentamisessa on tähän mennessä riittänyt vanhan energiatehokkuustason säilyttäminen, mutta sekin kyllä tulee muuttumaan, pohtii Jussi Jokinen Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:stä. Entiseen verrattuna muutoksia tapahtuu sellaisella vauhdilla, että se on koko alalle todellinen haaste.

Passiivitalot tätä päivää

Uudisrakentamisessa lähes nollaenergiataloihin tähdätään EU:n energiatehokkuusdirektiivien mukaan vuoteen 2020 mennessä. – Siinä on kieltämättä tekemistä, mutta tekniset ratkaisut ovat olemassa ja jo pitkälti käytössä niin kutsutuissa passiivitaloissa, toteaa Jokinen.

Pelkällä hyvällä eristämisellä ei luonnollisestikaan päästä haluttuun lopputulokseen, vaan energiatehokas rakentaminen edellyttää yhteistyötä rakentamisen koko ketjun kanssa. Siitä hyvänä esimerkkinä on Hyvinkäälle valmistuva passiivitalo, jossa Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy on mukana Isover-eristeineen.

- Kaikki tässä yhteistyöprojektissa mukana olevat yritykset ovat edelläkävijöitä energiatehokkaassa rakentamisessa. Passiivitalossahan lämmityskausi on selvästi lyhyempi, kuin normaaliin tapaan rakennetussa talossa. Lämmönlähde on kuitenkin tarpeellinen kylmien kuukausien varalle ja tietysti käyttöveden lämmittämiseen myös, Jokinen muistuttaa.

Passiivitalon energiatehokkuus perustuu ratkaisuihin, joissa vaipan rakenne, eristävyys, tiiviys ja ilmanvaihdon talteenotto ovat merkittävässä osassa. Hyvinkään projektissa talopaketin toimitti Herrala-talot, ikkunat Pihla, ilmanvaihtojärjestelmän Enervent, aurinkoenergiaratkaisun Northern Nature Energy, lämmitysjärjestelmän Ensto ja aurinkosuojat Sun Systems.

Energiatehokkuudella suora yhteys hyvinvointiin

- Energiatehokkaan rakentamisen ympäristönäkökulmat ovat kiistattomat, kun tiedämme, että ilmastonmuutokseen vaikuttavista kasvihuonepäästöistä jopa 40 % aiheutuu rakennusten lämmittämisestä tai jäähdyttämisestä, Jokinen muistuttaa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikella tällä on myös suora yhteys ihmisten hyvinvointiin. Asumismukavuus, turvallisuus ja terveellisyys ovat vahvasti mukana Isoverin ajattelussa. Asumisviihtyvyys paranee huomattavasti, kun rakenteet pysyvät lämpiminä eikä huoneissa vedä.

Lopuksi on vielä kysyttävä, miksi lasivilla on keltaista?

- Lasivilla on kyllä oikeastaan valkoista, naurahtaa Jussi Jokinen. Keltainen väri tulee sideaineesta, bakeliitti-liimasta. Myös kivivillassa on sama sideaine, mutta kiviraaka-aineet aiheuttavat sen, että väri ei ole yhtä havaittava. Näin tämäkin asia siis tuli selväksi.

Kirjoittaja: Maarit Reingoldt

Passiivitalon ulkoseinän rakenne

Normaalista puurunkoisesta ulkoseinärakenteesta saadaan passiivitalon rakenne paksuntamalla hieman runkoa, vaihtamalla tavanomainen eriste tehokkaaseen eristeeseen ISOVER KL-33 sekä käyttämällä rungon ulkopuolella yhtenäistä ja tehokasta lämpöä eristävää tuulensuojavillaa ISOVER RKL-31 FACADE. Puurungon sisäpuolella voidaan käyttää lisäksi ISOVER REK-31 eristyslevyä, jonka alumiinipinta toimii samalla höyrynsulkuna.

Markkinoiden parhaat eristeet

- Eristeiden kohdalla energiatehokkuuden lisääminen merkitsee lämpöeristäviä tuulensuojalevyjä ulkoseiniin sekä tavallista paksumpia eristeitä niin lattia- ja kattorakenteisiin kuin seiniinkin, ja meillä nyt sattuu olemaan markkinoiden tehokkaimmat palamattomat eristeet, toteaa Jokinen hymyillen. Säästöjä lämmityskuluihin tuovat mm. nämä lämmöneristysominaisuuksiltaan viiden tähden Ultra-luokan eristeet: ISOVER KL 33, pinnoittamaton mineraalivillalevy ala- ja yläpohjiin sekä seiniin ISOVER RKL-31 FACADE, molemmin puolin pinnoitettu tuulensuojaeriste ulkoseiniin ISOVER REK-31, alumiinipinnoitettu eristyslevy sisäpuoliseen eristämiseen ISOVER FS5+, uusi huippuluokan kolmikerroseristerappausten lämmöneriste

Mineraalivilla on todellinen ympäristötuote

Sen lisäksi, että Isoverin mineraalivillaeristeet ovat markkinoiden energiatehokkaimpia, ne valmistetaan jopa 80-prosenttisesti kierrätyslasista. Eristeiden tuotantoon käytetty energia tulee 
tuotteiden elinkaaren aikana takaisin noin 250-kertaisesti. Ekologisuutta lisää vielä puristepaketointi, mikä vähentää huomattavasti kuljetusten määrää.

Artikkelin tagit: ,

Osallistu keskusteluun