Älyä käsilaukkuun ja puvun taskuun

26.3.2010 | Henkilöt, Tekniikka ja ICT |

Älypuhelimiksi kutsutaan matkapuhelinta, jolla voi soittamisen lisäksi käyttää erilaisia sovelluksia, joita käyttäjä voi itse siihen ladata. Älypuhelin antaa käyttäjälle mahdollisuuden laajentaa ja personoida puhelimensa ominaisuuksia vastaamaan hänen omia tarpeitaan. Vastakohtana ovat perinteiset matkapuhelimet, joiden toiminnot ja ohjelmistot on valittu valmistajan toimesta valmiiksi.

Puhelimella kauppaan

Kymmenien miljoonien dollareiden markkinointikampanjalla Apple teki jättimäisen palveluksen koko mobiiliteollisuudelle ja varsinkin sen pienemmille jäsenille, jotka kehittävät ohjelmistoja. Määrätietoisen markkinointikampanjan avulla kymmenet miljoonat ihmiset oppivat, että puhelimeen voi ladata ohjelmia, ja he myös tottelivat kehotusta. Syntyi kokonaan uusi toimiala ja kanava eli ohjelmistokaupat, joiden kautta on jaeltu jo miljardeja sovelluksia kymmeniin miljooniin älypuhelimiin ympäri maailman.

Suuri osa näistä puhelimista on päivittäisessä yrityskäytössä, ja niiden avulla käyttäjä pyrkii paremmin hallitsemaan päivittäisiä tehtäviään kiireen keskellä tasapainotellen työn ja vapaa-ajan välillä. Erilaisten sovellusten kautta matkapuhelin on nousemassa tietokoneen rinnalle, ja joillakin alueilla se on mennyt jo ohi mitattaessa sen arvoa aktiiviselle ihmiselle. Ihmiset lataavat sovelluksia, joista on eniten hyötyä heille itselleen yksilöinä.

Mobiilikakkua yrityksille

Miten yritykset ovat hyötyneet tästä kehityksestä? Ja onko Suomi edelleen mobiili-ihmemaa, jonka saavutuksia tullaan kummastelemaan kauempaakin? Näistä asioista voitte lukea esimerkkejä tästäkin julkaisusta, mutta rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että meidän sijoitus on jossakin pistesijojen loppupäässä ja joukkueen muodostavien yksilöiden taso on hyvin kirjavaa.

Yritysmobiliteettiä tarkasteltaessa on järkevää jakaa kakku muutamaan pienempään palaan. Erilaisten tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että keskisuurissa ja suuryrityksissä esimerkiksi mobiilisähköposti on käytössä jo yli 80% yrityksistä, mutta sen käyttö ei ole jakautunut tasaisesti. Tänä päivänä sähköpostin pitäisi olla jokaisen tietotyöntekijän perustyökalu ja siihen pitää olla pääsy myös mobiililaitteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että tärkeät ja salatut viestit ja yrityksen määrittelemät liitetiedostot pitää pystyä avaamaan turvallisesti ilman tietokonetta, ja niihin on pystyttävä myös vastaamaan.

Kuluttajat ohjaavat kehitystä

Sähköposti määrittelee edellä mainituilla attribuuteilla nollatason ja kertoo organisaation kypsyydestä tuottaa ja hallita lisäarvoa tuovia mobiilipalveluita työntekijöilleen – pilvestä tai omilta palvelimilta. Sähköpostin vanavedessä tulee monia yleisiä tietotyöläisen tarvitsemia palveluita, joiden mobilisoinnilla helpotetaan liikkuvien työntekijöiden elämää ja mahdollistetaan joustavampi työskentely. Kalenteri- ja kontaktitietojen synkronoinnin jälkeen turvallinen pikaviestintä on yleensä seuraava askel yhdessä ja presenssi- eli tilatiedon kanssa, kun matkapuhelimeen liitetään uusia kommunikaatiomuotoja.

Käyttäjät oppivat uudet toimintatavat ensin kuluttajina, ja yritysten tarjoamat palvelut laahaavat perässä verrattuna siihen, mitä henkilöllä on käytettävissä siviilielämässä. Tämä murros alkoi tietokonepuolella jo vuosia sitten, ja sen vauhti kiihtyy myös mobiilipuolella. Itse törmäsin käyttäjien muuttuneisiin vaatimuksiin Microsoftilla uutta Windows Phone 7 -puhelinalustaa kehitettäessä, kun suunnittelu aloitettiin täysin puhtaalta pöydältä ja yleisimmät toiminnot pyrittiin integroimaan suoraan alustaan erillisten sovellusten sijaan.

Palvelut lukkojen takana

Muuttunut asetelma tuo yrityksille paineita ottaa käyttöön niitä uusia toimintatapoja ja viestintäkanavia, joihin ihmiset ovat tottuneet yrityksen ulkopuolella. Haasteena on hallita muutosta, ja sovittaa uudenlainen viestintä osaksi yrityskulttuuria sekä tietoturvaohjeita.

Internetin käyttö selaimella on yksi yleisimmistä toiminnoista tietokoneella. Mobiiliselaaminen kasvaa vauhdilla puhelimien kosketusnäyttöjen kasvaessa ja verkkoyhteyksien nopeutuessa. Puhelimella pääsee helposti julkisiin palveluihin, mutta yrityksen omat tietolähteet ovat usein palomuurin takana saavuttamattomissa, mikä kismittää käyttäjää entistä enemmän. Onneksi on olemassa joustavia ratkaisuja, joilla käyttäjät pääsevät intranetiin käsiksi myös puhelimestaan. Uusiin laitteisiin on tulossa esimerkiksi tuki SharePointille osana Office Mobile-ohjelmistoa.

Aivan oma osa-alueensa on operatiivisten sovellusten mobilisointi. Nämä ns. LOB-sovellukset on liitetty yrityksen ydintoimintoihin ja niiden kautta voidaan saavuttaa tarkimmin mitattavat hyödyt ja ROI-laskelmat. Yleensä ydinprosessit on määritelty tarkasti, mutta niiden toimivuutta mobiiliympäristössä tulisi arvioida kriittisesti uudelleen. Usein muutokset ovat tarpeen ja tämä vaatii teknologian lisäksi myös pehmeämpien asioiden kehittämistä. Mobiilijärjestelmien sisäänajossa koulutus ja loppukäyttäjän palautteen kuuleminen on ensiarvoisen tärkeää. Esimerkiksi logistiikka- ja energiatoimialoilla saadut positiiviset kokemukset osoittavat, että tämä kannattaa.

Pelisääntöjen päivitys

Yksi jokaisessa yrityksessä keskusteltava ja sovittava asia on uusien mobiilipalveluiden mukanaan tuoma tarve muuttaa sisäistä viestintää ja kommunikointiohjeita sekä -kulttuuria. Kun esimerkiksi henkilön presenssitieto tuodaan puhelimeen, niin häntä tavoitteleva voi valita sopivimman yhteydenottokanavan ja soittamisen sijasta vaikkapa pikaviestiä. Näitä uusi mediataitoja tulee opettaa ihmisille.

Samalla on hyvä sopia avoimesti esimerkiksi se, että koska ja miten henkilön tulee olla tavoitettavissa, ja kuinka nopeasti hänen odotetaan vastaavan eri kanavissa. Tämä edellyttää avointa sisäistä keskustelua ja pelisääntöjen sopimista, joka on järkevää käydä myös kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa.

Asiakasta varten

Perinteisen tietohallinnon rooliin on tullut vahvasti mukaan informaation ja uusien palveluiden mahdollistaminen liikkuville älypuhelimen käyttäjille. Liiketoiminnan vetäjät ymmärtävät vaatia mobiliteettiä, ja tähän vaatimukseen voi vastata vain, mikäli palvelualusta on suunniteltu tämän kaltaisten vaatimusten pohjalta. Yksittäisten mobiilisovellusten aika on ohi. Ne yritykset tulevat menestymään, jotka ovat tarpeeksi ketteriä tuottamaan ja ylläpitämään liiketoiminnan vaatimia ja kilpailuetua tuomia palveluita myös mobiilissa. Ja he omistavat tähän sopivan palvelualustan joko itse tai kumppanin kautta.

En väitä, että jatkuvasti kehittyvän teknologian kanssa työskentely olisi helppoa. Mutta juuri tästä syystä yritykset voivat saavuttaa merkittävää kilpailuetua ymmärtäessään mobiliteetin tarjoamat kilpailuedut. Kyse on sisäisen tuottavuuden parantamisen lisäksi asiakaspalvelun parantamisesta, joka pitäisi mielestäni olla se ykköstavoite. Muu menestys tulee varmasti sen mukana.

Kirjoittaja: Vesa-Matti Paananen
Liiketoimintajohtaja, Mobiili, Microsoft

Artikkelin tagit:

Osallistu keskusteluun