Taloudellisten ulkosuhteiden kehittämistä pohtinut työryhmä luovutti 19.1.2012 loppuraporttinsa pääministeri Jyrki Kataiselle, elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle sekä eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbille Finlandia-talolla pidetyssä tilaisuudessa.
Työryhmän keskeinen johtopäätös on, että Suomen taloudellisten ulkosuhteiden ja taloudellisten etujen tehokas edistäminen edellyttävät nykyisen toimintamallin uudistamista.
– Erityisen suurta huomiota on kiinnitettävä siihen, miten voidaan tukea pk-yritysten kansainvälistymistä ja näiden kasvamista globaaleiksi menestyjiksi, korostaa Kone Oy:n toimitusjohtaja Matti Alahuhta, joka toimi työryhmän puheenjohtajana.
Työryhmän mukaan Suomen toiminta taloudellisissa ulkosuhteissa tulee rakentaa uuden ”Team Finland”-verkoston varaan. Ydinajatuksena on sekä kotimaassa että ulkomailla toimiva verkostomainen rakenne, joka toteutetaan kehittämällä olemassa olevia resursseja ja suuntaamalla ne entistä paremmin. Verkostolle luodaan yhteinen strateginen ohjaus pääministerin alaisuuteen.
Työryhmä ja tausta
Kesäkuussa 2011 hyväksyttyyn hallitusohjelmaan sisältyi kirjaus hallinnonalojen rajat ylittävän Suomen taloudellisten ulkosuhteiden toimintaohjelman laatimisesta. Ministeri Stubb kutsui 22.8.2011 toimitusjohtaja Matti Alahuhdan kokoamaan asiantuntijatyöryhmän tukemaan taloudellisten ulkosuhteiden toimintaohjelman valmistelua sekä tekemään ohjelman toimialaan liittyviä ehdotuksia.
Takaisin
