Takaisin
Käyttäjät ja päättäjät haluavat helppokäyttöisiä järjestelmiä, mutta nykyiset hankintojen käytettävyyskäytännöt eivät niitä tuota. Tarvitaan hankintayrityksiä ja -organisaatioita, jotka ovat valmiita uusien lähestymistapojen edelläkävijöiksi.
Älypuhelinten ja kaupallisten verkkopalvelujen helppokäyttöisyys on elinehto niiden kilpailukyvylle, mutta monilla työpaikoilla käyttäjät saavat tuskailla vaikeakäyttöisten tietojärjestelmien parissa. Tämä on tilanne, vaikka syksyllä 2011 tehdyn tutkimuksen mukaan helppokäyttöisyys (käytettävyys) on päättäjien mielestä tietojärjestelmien tärkein hankintakriteeri.
Toisaalta Oulun yliopistossa 2010 tehdyssä tutkimuksessa ei löytynyt yhtään sellaista tietojärjestelmien julkisista tarjouspyyntöä, jossa helppokäyttöisyys olisi ollut aito hankintakriteeri. Monissa tarjouspyynnöissä oli kyllä “Järjestelmän on oltava helppokäyttöinen” -tyylisiä lausumia. Mutta tällaiset eivät ole vaatimuksia ensinkään, koska niiden täyttymistä ei voi todentaa.
Tähän ristiriitaan on selkeä selitys: käytettävyyden vaatiminen tarjouspyynnöissä on vaikeaa. Käytettävyyden aito vaatiminen tarkoittaa asianmukaisten mittareiden, mittausinstrumenttien ja tavoitetasojen määrittämistä tarjouspyyntöihin.
Käytettävyysalalla ei tällaisiin määrityksiin ole perinnettä. Alan tutkimuskirjallisuus ei juuri käsittele aihealuetta; puhumattakaan siitä, että asia sisältyisi käytettävyysalan koulutuksiin. Aidot käytettävyysvaatimukset on kuitenkin mahdollista tuottaa. Tässä asiassa Suomessa on tehty kansainvälisilläkin mittareilla pioneerityötä: kehitetty uusia lähestymistapoja ja tuotettu aihealueen harvoja tutkimusjulkaisuja.
Mutta vaikka hankkija osaisikin aidosti vaatia toimittajalta helppokäyttöistä järjestelmää, asiaan liittyy toinenkin haaste. Looginen seuraus nimittäin olisi nykyiseen verrattuna käänteinen järjestelmäkehityksen malli. Vastuu suunnitteluratkaisuista olisi järjestelmän kehittäjällä, perustuen sen omaan käytettävyysosaamiseen ja oma-aloitteisiin käyttäjätutkimuksiin. Hankkija ei hyväksyisi suunnitteluratkaisuja vain käymällä läpi toimittajan laatimia dokumentteja, vaan kriteerinä pidettäisiin sitä, missä määrin järjestelmä toimii käyttäjillä käytettävyysmittareiden mukaan. Jos ratkaisut eivät toimisi, muutoksista ja niiden aiheuttamista kustannuksista vastaisi kehittäjäyritys – täysin vastoin nykyistä toimintamallia.
Realistisempi vaihtoehto onkin kehittää olemassa olevaa, usein tiedostamatonta käytäntöä: hankkijat vastaavat itse järjestelmän käytettävyydestä. Tällöin ei välttämättä tarvita formaaleja käytettävyysvaatimuksia, vaan hankkija ohjaa kehittäjäyritystä helppokäyttöisten suunnitteluratkaisujen tuottamiseen. Mutta tässäkin on omat haasteensa. On välttämätöntä, että hankkija jäsentää syvällisesti käyttäjätarpeet ja käytettävyysvaatimukset, vaikka niitä ei formaalisti esittäisikään. Tässäkin tarvitaan innovatiivisia menetelmiä. Historia osoittaa, että nykyisin käytössä olevat menettelytavat – käyttötapauskuvaukset, käyttäjäroolit, uimaratakaaviot yms. – eivät tuota hyvää käytettävyyttä. Helposti ollaan näennäisesti käyttäjälähtöisiä, mutta käyttäjät ovat rooleissa, jotka eivät toimi.
Helppokäyttöisten järjestelmien kehittämiseksi tarvitaan hankkijayrityksiä ja -organisaatioita, jotka haluavat olla edelläkävijöitä uusien, innovatiivisten lähestymistapojen kehittämisessä. Uuden kehittämiseen liittyy aina omat riskinsä, kun lopputuloksesta ei voi olla varma. Mutta eipä vaihtoehtokaan ole kummoinen: perinteiset tavat tuottavat järjestelmiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän kärsimys käyttäjille.
