Väestön ikääntyminen, ylipaino, työpahoinvointi, yksilölähtöisyys, toimintaympäristön muutokset ja käyttäjälähtöisyys ovat terveydenhuollon trendejä, joihin nyt haetaan ratkaisuja perinteistä radikaaleimmin keinoin.
– Me kaikki tiedämme, miten uni, ruokavalio, liikunta ja stressi vaikuttavat hyvinvointiimme. Ne eivät välttämättä näy teoissa, kun yhteiskunta panostaa edelleen huomattavasti enemmän sairauksien hoitoon kuin niiden ennaltaehkäisyyn, taustoittaa terveyden ja hyvinvoinnin strategisen huippuosaamisen keskittymää luotsaavan SalWe Oy:n toimitusjohtaja Saara Hassinen.
Näistä lähtökohdista SalWessa on käynnistynyt kaksi laajaa ohjelmaa, joissa on mukana 22 yritystä sekä 14 yliopistoa ja tutkimuslaitosta yli 50 tutkimusryhmän voimin. Ohjelmien yhteisvolyymi 3,5 vuodelle on 61 M€, josta Tekesin osuus on 55% ja yritysten osuus 30%.
Ensimmäinen ohjelmista keskittyy Älykkääseen monitorointiin tavoitteena kehittää innovatiivisia, älykkäitä ja kustannustehokkaita työkaluja, joilla ihmiset itse tai terveydenhuollon ammattilaiset pystyvät entistä paremmin vaikuttamaan hyvinvointiin ja vaalimaan terveyttä. Ohjelmassa yhdistyvät ensimmäisen kerran diagnostiikan biomittaaminen, kuvantaminen ja lääketieteellisen terveystiedon käsittely.
Eliksiirejä parempaan elämään
Toisen ohjelman, Mielen ja kehon eliksiirit, painopistealueita ovat ylipainon ja sen liitännäissairauksien parempi hallinta, aivojen terveyden edistäminen sekä uusien ratkaisujen ja toimintamallien kehittäminen näiden terveyshaasteiden vähentämiseksi.
– Molemmissa ohjelmissa tavoitellaan monitieteellisen ja poikkitoimialaisen osaamisen synnyttämistä, joka ei jää tutkijakammioihin vaan jalostuu liiketoiminnaksi. Tämän uudenlaisen, ehkä hieman radikaalinkin, yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyön tuloksena tulee syntymään vientituotteita, jotka hyödyttävät myös suomalaista yhteiskuntaa.
Uutta liiketoimintaa uudesta näkökulmasta
Radikaaleinta tässä konseptissa lienee se, että myös toistensa kanssa kilpailevat yritykset voivat yhdessä ratkoa kansantaloutemme haasteita. Erityisen tärkeää on myös, että ihmistä pyritään ymmärtämään kokonaisvaltaisesti.
– Lääketieteessä keskitytään usein vain yhteen asiaan kerrallaan kuten aivoihin tai ruoansulatukseen. Me haluamme yhdistää nämä asiat. Haluamme tietää, mitä yhteyttä on ylipainolla, stressillä ja elintavoilla sekä miten etenevät aivosairaudet voidaan erottaa aivojen vakavista rasitustiloista.
Mikä meitä koukuttaa, mikä motivoi?
– Toinen monitieteellinen tutkimusteema on terveyskäyttäytyminen. Haluamme saada selville, miten ihminen tekee terveellisiä valintoja, mikä häntä motivoi, mikä koukuttaa. Aihetta pitää tarkastella monesta näkökulmasta. Eliksiirit -ohjelmassa yhdistyykin ainutlaatuisella tavalla ravitsemus-, liikunta-, biolääke-, neuro- ja käyttäytymistieteiden sekä informaatioteknologian, lääketieteellisen teknologian ja kuluttajatutkimuksen osaaminen.
Luvassa yksilöllisiä keinoja elämänhallintaan
Eliksiirit -ohjelma etsii keinoja ja välineitä meidän jokaisen arjen hallintaan. Ohjelmalta odotettavissa huikeita asioita:
• unen, stressin, ruokavalion, arki- ja hyötyliikunnan sekä arjen hyvinvoinnin, mutta myös mielen hyvinvoinnin seurantamenetelmiä
• uudenlaisia sähköisiä terveys- ja hyvinvointipalveluita
• älykkäitä, oppivia, terveyskäyttäytymistä tukevia teknologioita ja palveluita
• elintarvikkeita ja tuotteita terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon
Teksti: Maarit Reingoldt | Kuva: Sami Perttilä
Takaisin

