Väyläverkoston kunnossapitoon tarvitaan ammattitaitoisia tekijöitä ja taloudellista panostusta.
Suomalaisen rakennusalan ammattitaidon ylläpitämisen ja lisäämisen edistäjänä toimii Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL. Liiton jäsenistöön kuuluu diplomi-insinöörejä, tekniikan lisensiaatteja ja tohtoreita sekä opiskelijoita. Eräs sen tärkeimmistä tehtävistä on rakennusalan ohjeiden ja suositusten laatiminen yhdessä alan toimijoiden kanssa.
Rakennusinsinöörien Liiton hallituksen puheenjohtajana toimii Tampereen teknillisen yliopiston talonrakennustekniikan professori Ralf Lindberg.
– Liitto panostaa paljon jäsentoimintaan, jonka ohella toimimme asiantuntijaorganisaationa. Kysymykset joihin otamme kantaa liittyvät esimerkiksi rakennusalan koulutuspolitiikkaan, Lindberg kertoo.
Infrastruktuurin ylläpito vaatii rahallista panostusta
Infrastruktuuri on olennainen osa rakennettua ympäristöä. Ralf Lindbergin mukaan tällä hetkellä olennaisinta on infrastruktuurin ylläpito.
– Viime vuosikymmeninä infrastruktuurin ylläpitoon ei ole annettu riittävästi rahoitusta. Tästä syystä on syntynyt korjausvelkaa.
Lindbergin mukaan verkoston tilaa on parannettava niin väylien kuin siltojenkin osalta.
– Esimerkiksi osa silloista on jo iäkkäitä ja huonokuntoisia. Koska kunnossapidettävien kohteiden määrä on suuri, ei tämän hetkinen rahallinen satsaus ole riittävä.
Lisää rakennusalan ammattilaisia
Jotta infrastruktuurin toiminta taataan tulevaisuudessakin, tarvitaan rakennusalalle uusia osaajia. Suurten ikäluokkien eläköityminen on aiheuttanut sen, että ammattitaitoisten rakentajien määrä vähenee kaiken aikaa. Toisaalta rakennusalan koulutuspaikkojen määrä ei vastaa tarvetta. Ammattailaisten määrä on liian pieni samaan aikaan yhä lisääntyvään työmäärään verrattuna.
– Paljon puhutaan siitä, että insinöörikoulutusta on liikaa, mutta siihen liittyy paljon alakohtaista vaihtelua. Rakennusalalle koulutettavien diplomi-insinöörien ja insinöörien määrä on liian vähäinen, kun otetaan huomioon eläkkeelle jäävien suuri määrä ja toisaalta se, että rakennusinsinöörien työnkuva on muuttunut kun heidän tehtäviinsä on liitetty kiinteistönhuoltoon, ympäristöön ja korjaukseen liittyviä tehtäviä, Lindberg listaa.
Motivoituneita opiskelijoita
Viime vuosina uusia koulutuspaikkoja perustettaessa elettiin kausi, jonka aikana monista opintosuunnista tuli niin sanottuja muotialoja. Lindbergin mukaan rakennusala jäi tässä tilanteessa kokonaisuudessaan vaille riittävää huomiota. Muutosta on kuitenkin tapahtunut, sillä tänä päivänä esimerkiksi Tampereen teknillisen yliopiston rakennustekniikan laitoksella opiskelee joukko huippuoppilaita.
– He ovat ensisijaisesti hakeneet opiskelemaan juuri Tampereelle ja ovat erittäin motivoituneita opiskelijoita, Lindberg toteaa tyytyväisenä.
Teskti: Kati Knuuttila
Takaisin
