Tämänkertainen EDITORI B2B –asiantuntijakanavan teema Henkilöstöhallinto avaa aihetta laidasta laitaan. Hyvä niin.
Syyskuussa toteutettu, henkilöstöpäättäjien keskuudessa tehty tutkimus paljastaa avoimia kysymyksiä tarkasteltaessa, että tärkein koulutuksen panostusalue on ammatillinen koulutus. Esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa elintarviketuonnin hygienia-asiat, fysioterapian syventävä koulutus, kuljettajakoulutus ja maahantuojan koulutus. Tämä tieto yllättää, vaikka elinikäisestä oppimisesta on jo pitkään puhuttu. Ammattien perusasiat muuttuvat ja kehittyvät esimerkiksi kansainvälistymisen myötä.
Hyvänä kakkosena panostettavien koulutusalueiden listalla on siellä vuodesta toiseen mukana ollut esimies- ja johtamiskoulutus. Onkohan nyt kyse uuden sukupolven johtajakoulutuksesta vai emmekö me koulutuksesta huolimatta opi? Kolmantena on myynti ja markkinointi. Onneksi, sillä silloinhan kyse on asiakastyöstä ja kassavirrasta. Henkilöstöhallinnon ja tietotekniikan koulutustarpeet nousevat myös esille. Henkilöstön hankinnan päättäjät on suurin yksityisen sektorin hankinta-alue päättäjien lukumäärällä mitattuna. Varsin ymmärrettävää, onhan kyse yrityksen tärkeimmistä ja esimerkiksi palvelualoilla suurimmista investoinneista.
Ehdottamasti tärkein ja korostunein toive yrityksissä on koulutus- ja työhyvinvoinnin palvelujen tarjoajille räätälöitävyys. Ei bulkkia vaan aidosti yrityksen tarpeisiin ja tavoitteisiin räätälöityä tarjontaa. Kuuntelemalla, kysymällä, ehdottamalla, keskustelemalla, seuraamalla, herättelemällä hankittuihin tarpeisiin ja tavoitteisiin tehtyjä täsmätarjouksia ja niille hyvän suorituksen jälkeen lisätarjontaa. Aidon asiakassuhteen ja kumppanuuden kehittämiseksi. Siitä se hyvä bisnes syntyy molemmille osapuolille.
Millainen on hyvä johtaja?
Kuinka johtamiskäsitykset ovat muuttuneet?
Näitä kysymyksiä herättelee edellä mainittu TNS Gallupin toteuttama tutkimus. Hyviä ja monipuolisia vastauksia löytyy yritysten asiantuntija-artikkeleista. Hyvää esimiestyötä ja organisaatiota tukevia kokonaisvaltaisia työkalujakin on jo tarjolla aiemmin varsin rajallisin työkaluin toimivaan HR-työhön kuten Numeron Oy:n toimitusjohtaja Seppo Varpukari kertoo tuottavuusnäkökulmasta ja Personal Results Oy:n Senior partner Raimo Ylä-Soininmäki tiedonjakamisen ja kuulluksi tulemisen näkökulmasta. MLP Modular Learning Processesin edustama valmennusohjelma ja sen mittausmalli tavoittelevat toimitusjohtaja Hannu Häyrisen mukaan mm. proaktiivisuutta ja vastuullisuutta.
Kaikki työkalut, menetelmät ja ohjelmat tähtäävät tuottavampaan toimintaan mutta inhimillisistä lähtökohdista. Työniloa, tuloksia, pitkiä uria. Rakennemuutosta, luottamuksellista ilmapiiriä, proaktiivisuutta. Kansainvälistymistä, verkostoitumista, innovaatioita. Kovia haasteita tämän päivän työelämässä. Psycon Oy:n toimitusjohtaja Tapani Haavisto kiteyttää uuden sukupolven johtajuuden mielestäni loistavasti kehottamalla meitä kaikkia laittamaan persoonamme peliin. Se on sitä johtajasta lähtevää johtajuuden räätälöintiä. Sillä pärjää, kunhan vain uskaltaa. Vanhempikin konkari.
Kannattaa tuulettaa ajatuksiaan, tarkastella erilaisia näkemyksiä, löytää uutta tietoa päätöksenteon tueksi, kommentoida, ottaa kontakteja. Samoin kuin kannattaa kertoa uusista innovaatioista, ratkaisuista, palveluista ja tuotteista, tuoda rohkeasti uusia näkökulmia tuttuihinkin asioihin. Räätälöidä ja panna persoona peliin. Tähän EDITORI B2B –asiantuntijakanava antaa oivat mahdollisuudet joka kuukausi uuden, tarkkaan kohdennetun teeman tiimoilta. Tervetuloa mukaan!
Takaisin