Neurologian erikoislääkäri Mika Koskinen. Kuva: Esko Keski-oja

Kuluttajalle

Aivoinfarktin jälkeinen kuntoutus tehoaa

14.12.2016
Aivoverenkiertohäiriön jälkeen välittömästi alkavasta moniammatillisesta kuntoutuksesta hyötyvät kaikenikäiset. 


Mitä nopeammin ja monipuolisempana iäkkäänkin henkilön kuntoutus aloitetaan, sitä varmemmin hän pystyy palaamaan toimintakykyisenä entiseen ympäristöönsä.

Neurologian erikoislääkäri Mika Koskinen on huolestunut nykytilanteesta.

– Monessa sairaanhoitopiirissä aivoinfarktin jälkeistä kuntoutusta ei ole yli 65-vuotiaille, tarjolla on vain fysioterapiaa. Toki sekin on tarpeen, mutta tarvitaan myös toimintaterapiaa ja neuropsykologista kuntoutusta korjaamaan hienomotoriikkaan tai hahmotuskykyyn tulleita vaurioita. Puheterapeutti puolestaan auttaa puhumisen ja nielemisen ongelmissa.

Parhaimmat kuntoutustulokset saadaan vuoden ja siitä erityisesti kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Tuolloin vielä syntyy uusia hermoratayhteyksiä vaurioituneiden tilalle.

– On tärkeää, että potilaiden omaiset tietävät moniammatillisen ja nopeasti aloitettavan kuntoutuksen kuuluvan kaikille. On suorastaan laitonta makuuttaa potilaita terveyskeskuksen vuodeosastolla, muistuttaa Koskinen.


Teksti: Maija-Liisa Saksa


……………

Aivoliitto on järjestö kaikille heille, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH). Autamme ja tuemme jäseniämme elämään hyvää arkea. Teemme myös aivot ja puheen kattavaa kansanterveystyötä, jonka vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan.

www.aivoliitto.fi

Aivoliitto Ry

Aivoliitto on järjestö kaikille heille, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH). Autamme ja tuemme jäseniämme elämään hyvää arkea. Teemme myös aivot ja puheen kattavaa kansanterveystyötä, jonka vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan.
Yrityksen verkkosivut