Älykkäällä latauksen ohjauksella sähkö riittää tehokkaaseen lataukseen.

Kuluttajalle

Älykästä sähköauton lataamista

13.03.2019

Automaailmasta tutun DEFA:n tuotevalikoimaan tulivat Suomessa vuonna 2018 sähköautojen älykkäät latausjärjestelmät ja -palvelut. Yhtiö on Euroopan suurimpia älykkäiden latausjärjestelmien toimittaja yli 50 000 sähköautojen latausjärjestelmän turvin – yksittäisistä asuintalojen latausasemista kaupungin kattaviin julkisiin latausjärjestelmiin. Oslon kaupungin julkinen latausjärjestelmä on yli 700:lla asemallaan yksi suurimmista DEFA:n projekteista. 

– Salto AS:n yritysoston myötä DEFA:sta tuli Euroopan johtavia älykkäiden sähköautojen latausjärjestelmien toimittajia. DEFA:n tuotteet ovat pienentäneet hiilidioksidipäästöjä vuosikymmenien ajan ja strategisesti oli järkevää laajentaa tuotevalikoima myös tälle toiminta-alueelle. Meillä on 10 vuoden kokemus latausjärjestelmistä ja Norjassa olemme markkinajohtaja, kertoo DEFA:n markkinointi- ja avainasiakaspäällikkö Sauli Naski.

Miten saada kodin sähköliittymän teho riittämään auton lataamiseen, esimerkiksi talvisin kun sähkönkulutus on muutenkin iso?

– Lähtökohtaisesti kaikissa taloissa voidaan toteuttaa sähköauton latausjärjestelmä. Älykkään kuormanhallinnan avulla saadaan olemassa oleva sähköliittymä riittämään tehokkaaseen sähköauton lataamiseen. Esimerkiksi omakotitalossa sähkön kulutus vaihtelee. Iltaisin sähköä kuluu: tehdään ruokaa, pestään pyykkiä, saunotaan. Nukkuessa kulutus taas on pientä. Keskimäärin vuorokauden aikana talossa on vapaata kapasiteettia, joka voidaan käyttää sähköauton lataamiseen. Latausjärjestelmässä on siis tärkeää varsinaisen latausaseman lisäksi myös älykäs latauksen ohjaus. DEFA:n homeCLU-kuormanhallintajärjestelmä varmistaa olemassa olevan sähköliittymän riittämisen sähköauton lataukseen.

DEFA:n kuormanhallintajärjestelmästä CLU:sta on olemassa versio myös isompiin latausjärjestelmiin, esimerkiksi taloyhtiöissä käytettäväksi. Taloyhtiöissä parkkialueilla on jo kapasiteettia sähköauton lataamiseen.

– Taloyhtiöissä ihmiset elävät eri rytmeissä. Työajat ja liikkuminen vaihtelevat, samoin autolla ajettu kilometrimäärä. Kuorma jaetaan dynaamisesti lataajien kesken kiinteän jaon sijaan, näin saadaan käytettyä tehokkaasti koko saatavilla oleva kapasiteetti ja sähköliittymän kokoa ei tarvitse kasvattaa.

DEFA:n CLU-järjestelmässä kuormanhallinta tehdään aina paikallisesti, eikä se vaadi etäyhteyttä pilvipalveluun ja näinollen toimii kaikissa olosuhteissa. Pilvipalveluyhteydellä toteutetaan muita latausjärjestelmän ominaisuuksia mm. maksupalvelut ja etähallinta.

– Auto on yleensä kotona parkissa 10 tuntia vuorokaudessa. Siinä ajassa sen ehtii ladata pienelläkin latausteholla. Autoa tarvitsee ladata vain sen verran kuin sitä päivittäin käytetään, Naski summaa. Teksti: Kati Keturi


www.defa.com

DEFA

DEFA on norjalainen yritys, jonka päämarkkina-alueita ovat Suomi, Ruotsi, Norja, Kanada ja Kiina. DEFA on markkinajohtaja Euroopassa sähköisissä autolämpöjärjestelmissä ja merkittävä toimija akunlatausratkaisuissa. Lisäksi DEFA kehittää ja valmistaa edistyksellisiä LED-valaisimia kiinteistöihin. Viimeisin lisäys DEFA:n tuotevalikoimaan ovat älykkäät sähköautojen latausjärjestelmät, jossa olemme Euroopan markkinajohtaja yli 50 000 toimitetulla latausasemalla.
Yrityksen verkkosivut