Työnjohtaja Radik Sahmatov esittelee laitetta, joka pystyy määrittelemään, onko asbestin poistossa käytettävä ilmankäsittelylaite riittävän tiivis.

Bisnes

Asbestipurussa asiantuntijuus punnitaan

09.12.2019

Asbestin käyttö kiellettiin jo 25 vuotta sitten, mutta Suomessa sitä poistetaan rakenteista edelleen useita satoja tonneja vuodessa. Työturvallisuus ei kuitenkaan ole aina sen enempää lain kuin vastuullisen toiminnankaan edellyttämällä tasolla.

Asbestipurku on luvanvaraista työtä, joten oletusarvoisesti asiat osataan tehdä turvallisuusvaatimusten mukaan. Lakisääteiset asbestikartoitukset, joiden perusteella asbestipurkutyöt pääosin suunnitellaan, ja työn jälkeiset ilman puhtausmittaukset tulisi suorittaa vain sertifioitujen henkilöiden toimesta. Valvonnan resurssien vähäisyys on omalta osaltaan kuitenkin vaikuttanut siihen, että käytäntö on vähintäänkin kirjavaa.

– Laki edellyttää, että kaikkien asbestipurkutöissä käytettävien laitteiden on oltava suojattu ja niin tiiviitä, ettei asbestikuitu pääse koneesta läpi, kertoo Suomen Asbestitekniikka Oy:n toimitusjohtaja Ossi Collin. 

Suomen Asbestitekniikka otti ohjat omiin käsiinsä ja hankki Suomessa ensimmäisten joukossa laitteen, joka pystyy nopeasti määrittelemään, onko asbestin poistossa käytettävä ilmankäsittelylaite riittävän tiivis. 

Ossi Collin toteaakin, että testauslaite on omalla tavallaan uusi ulottuvuus Suomen Asbestitekniikan jo 30 vuotta noudattamalle vastuullisen tekemisen periaatteelle.

Testaus perustuu aidon purkutilanteen simulointiin. Asbestikuidun rakenteen omaavaa, täysin turvallista keinotekoista materiaalia ajetaan testattavan koneen läpi mahdollisten vuotojen todentamiseksi. Aikaisemmin mittaukset suoritettiin työmaalla asbestikuiduilla, laitteiden ulospuhallusilmasta. 

Asbestipurkutöissä, etenkin nyt 1960- ja 1970-luvulla rakennettujen kerrostalojen tulossa linjasaneerausikään, on entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota siihen, kuinka asbesti voidaan poistaa rakenteista turvallisesti. 

Loppujen lopuksi kyse on ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta. Asbesti on mm. syöpää aiheuttava haitta-aine, jonka aiheuttamiin ammattitauteihin kuolee edelleen vuosittain noin sata henkilöä. 

Teksti: Timo Mansikka-aho

Suomen asbestitekniikka

Läntinen teollisuuskatu 17 - 02920 Espoo - Puh. 09-7740833
Yrityksen verkkosivut