Helsingin Ensikodin ohjaaja Helena Kuusivuori ja toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila. Kuva: Jarmo Perälä

Kuluttajalle

Ensikodissa huoli muuttuu toivoksi

09.12.2019

– En tiedä, miten meille olisi käynyt. Nyt vauvalla on kaikki hyvin ja äitikin on siirtymässä takaisin töihin, nuori isä pohtii mennyttä. Kun äiti masentui synnytyksen jälkeen, kunta tarjosi perheelle mahdollisuuden ensikodissa annettavaan yhteisökuntoutukseen. Ensikodin päiväryhmässä perhe sai tuen, jolla varmistettiin vauvan tarpeiden huomiointi ja kiintymyksen luominen.

Vuodesta 1942 toimineessa Helsingin ensikodissa kuntoutetaan noin 200 vauvaperhettä vuosittain. Ympärivuorokautisissa palveluissa perheet asuvat ensikodin tiloissa ja päiväryhmissä perheiden kanssa työskennellään 2–3 päivänä viikossa. Lisäksi on kotiin menevää työtä ja noin 300 perhettä saa neuvontaa muun muassa uniasioissa.

Elämä yllättää

Ensikodissa se tiedetään.

– Kyllähän sitä usein ajattelee, että jonkinlaisia ihmeitä me saamme aikaan. Oikeaan aikaan perhekohtaisesti räätälöity tuki mahdollistaa muutoksen vauvan ja perheen elämään ja tuo varmuutta arkeen. Hiljattain erään asiakkaamme työkyvyttömyyseläke purettiin ja perheen tulevaisuus näyttää valoisalta, ensikodissa pian 30 vuotta työtä tehnyt ohjaaja Helena Kuusivuori kertoo. 

Perheet tulevat ensikotiin yleensä kunnan lastensuojelun kautta ja monella perheellä vaihtoehtona ensikotijaksolle on voinut olla lapsen sijoitus. Ensikotijakson aikana solmut avataan. 

– Meillä sosiaali- ja terveydenhuollon integrointi on arkea. Perheen kanssa työskentelevät muun muassa psykiatri, psyko- ja perheterapeutit, sosiaalityöntekijät, sosionomitaustaiset ohjaajat, psykiatrinen sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, toimintaterapeutti, kätilö. Laatu ratkaisee. Raskauden aikainen ja vauvavaiheen osaamisemme on maailman mittaluokassa ainutlaatuista. Kuten lastenpsykiatrimme totesi, tämä on maagista työtä vauvojen parhaaksi. Yleishyödyllisenä toimijana kaikki voimavaramme käytetään suoraan osaamisemme vahvistamiseen, toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila iloitsee.

Ensikodilla on uusi päivä alkamassa. Vauvat heräilevät hyvään aamuun. Ensikodin kaikista yksiköistä kuuluvat vauvojen aamulaulut.


Teksti: Timo Mansikka-aho

Helsingin Ensikoti

Helsingin ensikotiyhdistys on kansalais- ja lastensuojelujärjestö, joka auttaa tiivistä tukea tarvitsevia vauvaperheitä ja heidän läheisiään.
Yrityksen verkkosivut