Kuluttajalle

INR-etämittaus toi väljyyttä Jaakon arkirutiineihin

27.03.2018

INR-mittaus edellyttää varfariinilääkkeen käyttäjiltä säännöllistä käyntiä terveyskeskuksessa. Elisan INR-etämittaus antaa potilaalle vapauden mitata INR-arvot kotona silloin kun itselle sopii. Hämeenlinnalainen Jaakko Nieminen kertoo kokemuksistaan.


Jaakko on aktiivinen 68-vuotias Hämeenlinnassa asuva eläkeläinen, joka viihtyy kesäaikaan vaimonsa kanssa golfkentällä. 

– Varfariinilääkitykseeni liittyvä INR-mittaus sanelee luonnollisesti hieman arjen aikatauluja, kun joudun käymään säännöllisin välein Hämeenlinnan terveysaseman laboratoriossa. 

Jaakko tarttuikin mielellään mahdollisuuteen kokeilla kotona tapahtuvaa INR-etämittausta Elisan, Rochen ja Hämeenlinnan kaupungin -pilottihankkeessa. 

– Päätin oitis tarttua tilaisuuteen, kun terveysasemalta tarjottiin tätä mahdollisuutta. Etämittaus kuulosti vaivattomalta ja edistykselliseltä tavalta hoitaa arkeeni kuuluva rutiini.  


Sormi ei mennyt suuhun missään vaiheessa

Elisa Etämittaus-palvelu on hyvä esimerkki terveydenhuollon digitaalisesta kehityksestä, joka helpottaa niin potilaan kuin terveydenhuollon ammattilaistenkin arkea. Käytännössä etämittauksessa on kyse potilaan käyttämästä älypuhelinsovelluksesta, joka välittää mittaustulokset automaattisesti asiakkaan INR-mittarilta terveydenhuollon ammattilaisten hyödynnettäväksi. 

Jaakkoa digitaalisuus ei säikäyttänyt, päinvastoin. 

– Mietin, että ei kai etämittaus voi olla kovin vaikeaa, jos on jonkinlaista kokemusta älypuhelimista. Sain heti alkuun mallikkaan opastuksen Hämeenlinnan pääterveysasemalla asiaan perehtyneeltä sairaanhoitajalta. Hän neuvoi kädestä pitäen, miten INR-mittaria ja Elisa Etämittaus-sovellusta käytetään. Sormi ei ole mennyt suuhun sen koommin missään vaiheessa.


Enemmän aikaa vaimolle

Kun Jaakko pääsi etämittauksessa vauhtiin, on se tuonut väljyyttä aktiivisen eläkeläisen arkeen. 

– Totta kai on kiva, ettei minun ole tarvinnut ajaa erikseen autolla terveysaseman laboratorioon INR-mittauksen vuoksi. Vaimokin kiittää, kun voimme viettää enemmän aikaa yhdessä, hän nauraa. 

Käytännössä mittaus tapahtuu siten, että Jaakko laittaa kotona olevaan testilaitteeseen verinäyteliuskan, joka mittaa ja antaa automaattisesti INR-arvon. Verinäyte on helppo ottaa itse sormenpäästä mittarin mukana tulevalla lansetilla.  

– Mittauslaitteeseen liitetyssä älypuhelimessani on puolestaan Elisa Etämittaus-sovellus, jonka kautta mittaustulokset siirtyvät suoraan terveyskeskuksen ammattilaisille. Saan hetkessä kuittauksen puhelimeen, että mittausarvo on mennyt perille ja voin taas palata arkiaskareisiin. Sovellus on muutoinkin hyvin selkeä ja helppokäyttöinen, Jaakko kiittelee. 

Kun mittaustulos on potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisen käytettävissä, tarvittavat lääkityksen muutoksetkin onnistuvat vaivattomasti. 

– Jos näyttää siltä, että tulos heittää merkittävästi mittausalueen ulkopuolelle, terveysasema lähettää ohjeet lääkityksen muutokseen.


Mittaustiedot näppärästi tallessa

Jaakon mielestä hyvä asia on myös se, että hän voi seurata arvoja sovelluksen mittaushistorian kautta. 

– Kaikki mittaustiedot kirjautuvat automaattisesti sovelluksessa olevaan varfariinikorttiin. On helpottava tietää, että kaikki tiedot tallentuvat yhteen paikkaan, josta voin halutessani selata niitä - milloin ja missä tahansa. Ja mikä parasta, terveydenhuollon ammattilaisetkin pääsevät näkemään, miten aktiivinen mittaaja olen ollut. 


Iso peukku Hämeenlinnaan!

Vuoden kestänyt kokeilu on ollut Jaakon mielestä positiivinen kokemus. 

– Iso peukku Hämeenlinnan terveydenhoidolle, joka lähti ennakkoluulottomasti mukaan. Uskon, että etämittaus on vähentänyt myös laboratorioiden kuormitusta, sillä meitä INR-potilaita on Suomessa paljon! 


Teksti: Mia Heiskanen


…………………………………………………………………………………

INR-ETÄMITTAUKSELLA WIN-WIN-WIN -TILANNE

”Etämittaus on INR-potilaille uusi vaihtoehto perinteisten laboratoriokäyntien ja muiden hoitomuotojen rinnalle. Se on myös esimerkki terveydenhuollon digitalisoitumisesta, joka luo mahdollisuuden hoitotasapainon parantamiseen. 

Etämittauksen ansiosta potilas säästää laboratoriokäynteihin kuluvaa aikaa ja rahaa, kun mittaukset voi hoitaa etänä. Tutkimusten mukaan omahoitopotilaiden hoitomyönteisyyskin on parempi: kun mittaukset tekee itse, oppii samalla tunnistamaan, mitkä tekijät ja valinnat vaikuttavat INR-arvoon. Se puolestaan parantaa hoitotasapainoa, vähentää hoitokomplikaatioita, ja parantaa myös sitä kautta elämänlaatua. Ammattilaisten näkökulmasta etämittaus vähentää selvästi rutiinikäyntejä ja analysointiin kuluvaa työaikaa, kun useamman INR-potilaan voi hoitaa etänä sen sijaan, että potilaaseen on oltava yhteydessä jokaisen laboratoriokäynnin jälkeen, vaikka hänen INR-arvonsa olisikin tavoitealueella. Palvelun avulla ammattilainen voi keskittää aikansa niihin potilaisiin, jotka tarvitsevat kipeimmin asiantuntija-apua. 

On selvää, että tässä yhtälössä vähenevät myös yksittäisen hoitoyksikön ja sitä kautta terveydenhuollon kustannukset koko yhteiskunnan tasolla. Kustannussäästö voi olla teettämämme selvityksen mukaan vuositasolla jopa 100 miljoonaa euroa”. 

Elisan terveydenhuoltopalveluista vastaava johtaja Tuomas Mäkynen



Elisa

Elisa Oyj on suomalainen pörssiyhtiö. Tietietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyrityksen päämarkkina-alueet ovat Suomi ja Viro.
Yrityksen verkkosivut