Kuvassa JEDUStars-kilpailun kärkinelikko Riku Ågren, Hanna Ylimäki-Kortet, Luka Isola ja Konsta Ahola. He näyttivät kukin omaa talenttiaan laulaen, soittaen harmonikkaa ja jopa ilmaveivaten.

Kuluttajalle

JEDUssa on runsaasti talenttia!

13.12.2018

Koulutuskeskus JEDU on aktiivinen toimija alueellaan. Siihen kuuluvat toimipisteet seitsemällä paikkakunnalla Pohjois-Pohjanmaan eteläosassa Nivala-Haapajärven, Haapavesi-Siikalatvan ja Ylivieskan seutukuntien alueella. – Järjestämme lisäksi sosiaali- ja terveysalan koulutusta Raahessa sekä ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta, kertoo JEDUn opinto-ohjaaja Pertti Kuosmanen.

Ammattiin opiskeleminen tarjoaa hyvän väylän työelämään. Opiskelijat ovatkin tyytyväisiä JEDUn tarjoamiin tilaisuuksiin.  

– Opinnot antavat mahdollisuuden jatkaa omaa opiskeltavaa alaa eteenpäin. Olen merkonomiopiskelijana oppinut asioita työelämään ja palvelualaan liittyen. Parhaiten koen oppivani työpaikalla suoritettavissa näytöissä. Täällä on mahtava opiskella. Bussikyyditykset on toimipisteiden välillä järjestetty ja muutenkin meitä opiskelijoita autetaan tarpeen mukaan, toteaa JEDUn yhteisen hallituksen Jeduskunnan varapuheenjohtaja Lari Flink.

JEDUn opiskelijakuntatoiminta on aktiivista. Haapajärvellä toimii oma rekisteröitynyt yhdistys, Haapajärven ammattiopiskelijat ry. Parantamisen varaa on Flinkin mukaan aina, mutta peruspohja on kunnossa. 

– Kaikki tapahtumista saatavat ja kioskin myyntitulot ovat vain ja ainoastaan opiskelijoiden yhteiseen käyttöön. Sillä rahalla olemme mm. käyneet Oulussa ajamassa kartingia ja ostimme uusia pelejä Playstationiin. Tästä voisivat kaikki opiskelijakunnat ottaa mallia! JEDUn yhteisessä hallituksessa eli Jeduskunnassa istuu joka toimipisteestä yksi edustaja. Kokouksissa käsittelemme opiskeluun ja opiskelijoihin liittyviä asioita hyvässä yhteishengessä. Jos tarvetta on, viemme asioita ylemmille tahoille.


Aktiivista kulttuuri- ja kilpailutoimintaa

Koulutuskeskuksen opiskelijoille on opiskelun ohella järjestetty mahdollisuus osallistua myös kulttuurikilpailuihin henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaisesti. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto SAKU ry järjestää ammattiin opiskeleville henkilöille mm. valtakunnallisia kulttuurikilpailuja. Seuraavat SAKUstars2018 -kilpailut järjestetään Sastamalassa ensi keväänä. 

– Kulttuuritoiminnan historiamme kumpuaa vuosien takaa, etenkin itsenäisten ammattiopistojen omien kulttuuritapahtumien ansiosta. Silloiset Haapaveden ja Piippolan toimipaikat raivasivat tietä järjestämällä ”talentkisan” mm. Piippolassa. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän aloittaessa toimintansa päätimme järjestää yhteisen tapahtuman. Näin syntyi vuosittainen JeduStars-kilpailut, joita voidaan kutsua Sakustarsin pikkuveljeksi. Lauluun, soittoon ja muihin kykyihin pohjautuva JeduStars pidettiin marraskuussa Piippolan toimipisteessä. Tunnelma oli jännittynyt, odottavakin. Piippolan väki oli somistanut lavan loistoonsa; valot kohdistettu ja mikrofonit testattu, kuvailee Kuosmanen.

Kilpailut luovat opiskelijoille hyvää vaihtelua arkipäivän opiskelusta. Kilpailuissa pääsee myös näyttämään omia taitojaan muille. 

– Mielestäni kilpailuja ja tapahtumia pitäisi vain olla enemmän, jotta kaikki voisivat niihin osallistua, Flink sanoo.

JEDUStars-kilpailun lisäksi vuosittain järjestetään lokakuussa JEDUSkills-ammattitaitokilpailut, joissa opiskelijat pääsevät kilpailemaan mestaruuksista eri aloilla. Parhaiten pärjänneet opiskelijat pääsevät halutessaan tätä kautta Taitaja-semifinaaleihin. Taitaja2019 -tapahtuma pidetään keväällä Joensuussa, sen teemana on ”Osaamisen iloa”.

– Taitaja-tapahtumassa alle 21-vuotiaat ammattiin opiskelevat kilpailevat oman alansa Suomen mestaruudesta 43 lajissa, yli neljänsadan kilpailijan voimin. JEDUSkillsejä on pyöritetty meillä 2014 syksystä lähtien. Eri lajien kilpailuja kierrätetään vuorovuosina niillä paikkakunnilla, joilla kyseisen lajin koulutusta järjestetään, kertoo Kuosmanen.

Osana JEDUSkillsiä datanomiopiskelijat kilpailivat lokakuussa verkkosivujen tuottamisessa Oulaisissa. Pääpalkinto oli 150 euron suuruinen. 

– Kilpailussa testattiin IT-taitoja, esimerkiksi Wordin ja Excelin käyttöä sekä tietokannan suunnittelua. Kilpailu oli hyvin järjestetty ja se sopi hyvin opiskeltavaani alaan, kiittelee kilpailun voittanut datanomiopiskelija Tommi Komulainen. Teksti: Kati Keturi

Koulutuskeskus JEDU

Koulutuskeskus JEDU • Muodostuu Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän seitsemästä ammattiopistosta • Aloitti toimintansa vuoden 2018 alussa • Toimintaa 7 paikkakunnalla: Haapajärvi, Haapavesi, Kalajoki, Nivala, Oulainen, Piippola (Siikalatva) ja Ylivieska • Kuntayhtymän henkilöstömäärä yht. 356 henkilöä (12/2017) • Opiskelijoita 3364 (2017) • Koulutusta 24 ammatillisessa perustutkinnossa ja yhteensä noin 30 ammatti- ja erikoisammattitutkinnossa
Yrityksen verkkosivut