Opiskelu on työelämälähtöistä, huomioimme opiskelijoiden yksilölliset lähtökohdat.

Kuluttajalle

Jyväskylän palvelualan opisto – maahanmuuttajien kouluttamisen edelläkävijä

12.12.2018

Vuonna 1929 perustettu Jyväskylän palvelualan opisto Jypao on aina elänyt mukana yhteiskunnan muutoksessa. 

– Maahanmuuttajien kouluttaminen ja integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan on yksi keskeisempiä tehtäviämme ammatillisen koulutuksen kentällä, rehtori Kaija Ratia-Laitinen toteaa.

Jyväskylän palvelualan opisto on yksityinen toisen asteen ammatillinen oppilaitos, joka täyttää ensi vuonna 90-vuotta. – Olemme ensimmäinen ravitsemusalan koulutusta järjestänyt oppilaitos Keski-Suomen maakunnassa, ja olemme kautta historian eläneet tiiviisti mukana yhteiskunnan muutoksessa, Ratia-Laitinen kertoo. 

Jypao onkin ottanut kopin maahanmuuttajien ammatillisesta koulutuksesta ja integroimisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. 

– Olemme kouluttaneet maahanmuuttajia ammattiin vuodesta 2000 lähtien. Tänä päivänä noin 70 % opiskelijoistamme on maahanmuuttajataustaisia. 


Monimuotoista tukea opiskelijoille

Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta. – Uskon, että vetovoimamme perustuu opetusjärjestelyihin. Opiskelu on työelämälähtöistä, huomioimme opiskelijoiden yksilölliset lähtökohdat ja räätälöimme opiskelijoille heidän tarpeitaan ja edellytyksiään vastaavia joustavia opinpolkuja oman osaamisen kehittämiseen ja osoittamiseen. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen avulla voimme lyhentää opintoaikoja ja nopeuttaa opiskelijan siirtymistä työelämään. Tuemme maahanmuuttajien kielitaidon kehittymistä opintojen aikana monin eri tavoin. Kaikki tämä perustuu luonnollisesti henkilöstömme vahvaan ammatilliseen osaamiseen ja luovuuteen.

 

Rohkeasti mukaan muutokseen!

Ratia-Laitinen kiitteleekin oppilaitoksen henkilöstöä rohkeudesta, mutta heittää palloa myös laajemmin työnantajien suuntaan. – Henkilöstömme on ennakkoluulottomasti heittäytynyt mukaan muutokseen. Väestön ikääntyessä ja syntyvyyden pienentyessä Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Maahanmuuttajat työllistyvät hyvin kokin, toimitilahuoltajan ja kodinhuoltajan ammatteihin, ja ne ovat ammatteja, joista on jo tällä hetkellä huutava työvoimapula. Kehottaisinkin työelämän edustajia ottamaan rohkeasti maahanmuuttajia töihin, vaikka kielitaito ei täydellistä olisikaan. Se kehittyy kyllä käytännön työssä. Se, miten suhtaudumme tulevaisuuden vaikeisiin haasteisiin, on meistä itsestämme kiinni ja siinä Jyväskylän palvelualan opisto haluaa toimia suunnan näyttäjänä. Teksti: Mia Heiskanen


peda.net/yksityiskoulut/jypao

Jyväskylän palvelualan opisto

Yhteystiedot: Jyväskylän palvelualan opisto Salokatu 20 40630 JYVÄSKYLÄ puh. 040 758 1500
Yrityksen verkkosivut