Springvestin tiimi, toimitusjohtaja Terhi Vapola (kesk.), Toni Lahti, Ulpu Tapaninen, Markku Jussila, Jouni Junkkila ja Päivi Malinen etsivät jatkuvasti lupaavia kasvuyrityksiä joukkorahoituksen sijoituskohteiksi. Kuva: Jose Tabares

Bisnes

Kasvun siementen kylväjä

04.10.2017

Springvest saattaa yhteen joukkorahoituksesta kiinnostuneet sijoittajat ja asemansa vakiinnuttaneet, lupaavat, rahoitusta etsivät kasvuyhtiöt. Yli 30 järjestämässään rahoituskierroksessa Springvest on kerännyt yli 50 miljoonan euron sijoitukset kasvuyhtiöihin.


Joukkorahoituksesta on tullut merkittävä vaihtoehto perinteiselle pääomasijoittamiselle, johon Suomen pääomasijoitusyhdistyksen mukaan käytettiin viime vuonna 80 miljoonaa euroa.

– Sekä sijoittajat että kasvuyhtiöt hyötyvät toiminnastamme. Olemme käyneet läpi satoja kasvuyrityksiä ja tarjoamme sijoittajille vain lupaavia yhtiöitä. Hyville kasvuyhtiöille on houkuttelevaa, että me joukkorahoituksen markkinajohtajana toteutamme rahoituskierroksen heidän puolestaan joustavasti ja luotettavasti. Yritys voi keskittyä ydinliiketoimintaansa eikä joudu kärsimään pitkistä rahoitusneuvotteluista. Syntyy positiivinen kierre, kun hyvät kohteet houkuttelevat enemmän sijoittajia ja nopeat rahoituskierrokset hyviä yhtiöitä, selvittää toimitusjohtaja Terhi Vapola.


NOPEAA JA TEHOKASTA JOUKKORAHOITUSTA

Esimerkki Springvestin järjestämästä nopeasta ja tehokkaasta joukkorahoituksesta on ArcDia International Oy, jonka rahoituskierros ylimerkittiin ennätyksellisesti muutamissa tunneissa.

Seuraava Springvestin kohdeyhtiö on rokotteita yleisiin allergioihin kehittävä Desentum Oy. Sen allergiarokotteet perustuvat tunnettujen allergeenien muokkaamiseen geeniteknologisesti siten, että allergiaoireiden sijaan ne käynnistävät allergialta suojaavien vasta-aineiden tuotannon. Alkuvaiheen kliinisten tutkimusten rahoituksen turvaamiseksi Desentum käynnistää Springvestin kanssa joukkorahoituskierroksen. Se jatkuu lokakuun ajan ellei kierrosta ylimerkitä sitä ennen.

Desentumin kierros avaa samalla Springvestin uuden sähköisen alustan, jossa sijoituskohteeseen voi tutustua ja sijoittaa verkkopalvelun kautta.

Sijoitustuoton lisäksi yrityksen toiminnan vastuullisuus on tärkeää yhä useammalle sijoittajalle. Vastuullisuus on tärkeää myös Springvestille.

– Pyrimme antamaan mahdollisimman kattavan kuvan siitä, että kohdeyhtiöt ovat isoriskisiä kasvuvaiheen sijoituskohteita, joissa sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan, korostaa Vapola.

Springvestin toimintaa valvoo Finanssivalvonta. 


www.springvest.fi


Teksti: Maija-Liisa Saksa

Springvest

Springvestin tarina – Kansalaisrahoitus Oy sai alkunsa, kun yhtiön perustajat huomasivat aiemmissa tehtävissään, että lupaavilla suomalaisilla kasvuyhtiöillä menee suuri määrä aikaa ja energiaa rahoituksen järjestämiseen. Hyvälläkin liikeidealla ja erinomaisella tiimillä varustetulla yhtiöllä saattoi kestää kuukausikaupalla rahoitusneuvotteluissa ja lopputuloksena saattoi olla paluu lähtöruutuun. Samanaikaisesti sijoittajat usein toivoivat uudenlaisia korkeamman potentiaalin sijoituskohteita perinteisten vaihtoehtojen rinnalle.
Yrityksen verkkosivut