Bisnes

Kiertotalous ei ole mielikuvamatka, vaan konkretiaa

23.02.2017

Kun hyppäät VTT:n paketoimalle matkalle kohti kiertotaloutta, voit törmätä teknologioihin ja kumppanuuksiin, joista syntyy aivan uudenlaista liiketoimintaa. Oletko valmis?

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjois-Euroopan johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö, joka tuottaa kansainvälistä kilpailukykyä lisääviä tutkimus- ja innovaatiopalveluita yrityksille ja julkiselle sektorille. Kiertotalouden saralla VTT toimii myös matkanjohtajana, joka saattaa yhteen ideat, toimijat ja teknologiat.

– Haasteiden ratkominen on meille arkea. Ja koska kumppanuudet ovat avainasemassa uusien innovaatioiden synnyttämisessä kiertotalouteen, otamme mielellämme matkanjohtajan roolin, tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff toteaa. 

Luonnonvara- ja ympäristöratkaisut -liiketoiminta-alueen vetäjä Jussi Manninen komppaa.

– Kiertotalous synnyttää uutta liiketoimintaa, mutta haastaa myös nykyiset liiketoimintamallit, verkostot ja osaamisen. Siksi tarvitaan kumppanuuksia, joissa kyetään toimimaan yhteen ja luomaan yhdessä uudenlaista arvoa. 

Toimiiko orastava itu tai idea?

Kohtaamiset ovat uusien ideoiden kehittelyssä tärkeässä roolissa, mutta orastavia ituja on päästävä kokeilemaan myös käytännössä.

–Pilotoinnilla päästään nopeasti testaamaan uusia liiketoimintamalleja. VTT:n sateenvarjon alla tutkimus- ja kehitystyötä voi jatkaa myös yhteistyössä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Ja suomalaiset kaupungit ja kunnatkin tarjoavat jo innokkaasti oman infrastruktuurinsa kokeiluille. Yhteistyöverkostomme mahdollistavat parhaan osaamisen hyödyntämisen myös maailmanlaajuisesti, Manninen kertoo.


Farkuille uusi elämä

Millaisen kasvualustan Suomi tarjoaa kiertotaloudelle?

– Suomi on mielenkiintoinen kiertotalouden kehitysympäristö ja meillä on jo hyviä esimerkkejä arvoa tuottavasta liiketoiminnasta esimerkiksi biopolttoaineissa. Kiertotalous voi näkemyksemme mukaan olla sitä, että tuotteiden myynnin sijaan myydään ja jaetaan käyttöoikeutta tai pidennetään tuotteiden elinkaarta korjaamalla ja päivittämällä. Kiertotalous luo kysyntää myös uusille palveluille sekä käyttäjiä ja palvelun tarjoajia yhdistäville alustoille.

Ritschkoff kertoo, että Espooseen on valmistumassa pilotointikeskus, jossa kiertotalous on merkittävässä roolissa.

– Pilotointi painottuu biopohjaisiin kiertoihin, josta hyvä esimerkki ovat kierrätystekstiilit. Sinne tulee koelaitteisto, jolla vaikkapa vanhoista farkuista voidaan valmistaa uutta kangasta ja uusia vaatekappaleita. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kiertotalous ei ole Suomessa mielikuvia, vaan konkretiaa, joka tarjoaa mahdollisuuksia myös kansainväliseen yhteistyöhön. Manninen toteaa. 

Teksti: Mia Heiskanen

www.vtt.fi

VTT

Teemme teknologiasta tulosta – ihmisten parhaaksi
Yrityksen verkkosivut