Yritykset ja osaajat tapasivat Tampere Polku Job Fair -tapahtumassa Tampere-talossa elokuussa. Hannu Sauvala kertoi omasta osaamisestaan Tampereen seudun tarjontaan tutustuneelle Evermore Globalin Jean-Paul Ashbylle. Tredean Oliver Hussey ja Oula Välipakka esittelivät kaksikon toisilleen ja varmistavat, että yritys saa jatkossakin kaiken Tampereen seudusta tarvitsemansa tiedon.

Bisnes

Korkean teknologian huippuosaaminen houkuttelee yrityksiä Tampereelle

28.11.2016

Microsoftin ja Nokian irtisanomiset Tampereella ovat luoneet globaaleille korkean teknologian yrityksille ainutlaatuisen tilaisuuden palkata huippuosaajia ja kokeneita tiimejä innovatiivisessa yritysympäristössä. Tähän tilaisuuteen ovat tarttuneet mm. Huawei ja sveitsiläinen u-blox, jotka ovat avanneet tutkimus- ja tuotekehitysyksiköt kaupunkiin.


Kun monissa maissa on pulaa it-osaajista, Tampereelta heitä löytyy tällä hetkellä kohtuullisin palkkakustannuksin.

– Kannattaa toimia nopeasti, sillä Microsoftilta irtisanotuista ammattilaisista syntyi viime vuoden aikana 40 startupia ja tänä vuonna 20 – 30, huomauttaa Microsoftin TamperePolku-ohjelman johtaja Antero Aalto.


"Tampere on älypuhelimen ja teollisen internetin syntymäpaikka."


– Microsoftilla on hyvin antelias kannustinjärjestelmä startupeille. Kaikista ei kuitenkaan tule yrittäjiä, joten työmarkkinoilla on kokonaisia valtavan osaavia tiimejä, joilla on vuosikymmenien kansainvälinen kokemus alastaan. Insinöörien palkkataso ei myöskään ole yhtä korkea kuin Keski-Euroopassa, hän toteaa.

Microsoftilta vapautuneet kansainväliset asiantuntijatiimit ovat erikoistuneet mm. kommunikaatioon, antenneihin, näyttöihin ja edistyneisiin kosketusta hyödyntäviin tuotteisiin.

 

Innovatiivista yliopistoyhteistyötä

 Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredean kansainvälisten investointien edistämisestä vastaava senior manager Oliver Hussey kertoo, että varsinkin isot yritykset tekevät avointa ja tiivistä yhteistyötä Tampereen yliopistojen kanssa.

– Teknologia-ala on Tampereella murroksessa. Kahden jätin sijasta yrityksiä on lukuisilta eri aloilta. Esimerkiksi kiinalainen miehittämättömiä lennokkeja valmistava PowerVision avasi tänä syksynä tutkimus- ja tuotekehitysyksikön kaupunkiin. Myös muun muassa teollisen internetin ja autoteollisuusalan yritykset ovat kiinnostuneet Tampereen tarjonnasta, hän kertoo.

Vilkkaan startup-toiminnan ansiosta Tampere on kiinnostava paikka sijoittajille. Yritysten, osaajien ja sijoittajien ”must-be” kohtaamispaikka on Euroopan johtava startup-tapahtuma Slush Helsingissä 30.11. – 1.12.2016. Myös Tredea on mukana tapahtumassa.

www.tredea.fi


……………

Tredea Oy edistää kansainvälisiä investointeja Tampereelle. Yhtiö auttaa yrityksiä löytämään kumppaneita, aloittamaan tutkimusyhteistyötä sekä löytämään huippuosaajia. Palvelut ovat ilmaisia ja luottamuksellisia.

 

Oliver Hussey, p. 040 679 4142, oliver.hussey@tredea.fi    

Tredea

Tredea Oy on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö.
Yrityksen verkkosivut