Kuntien ICT-yhteistyön vaikuttavuushyödyt yhteiskunnalle

Bisnes

Kuntien Tiera rakentaa omistaja-asiakkaidensa kanssa parempaa huomista

04.03.2019

Vuonna 2010 Sitran aloitteesta perustettu Tiera on yli 300 kuntatoimijan omistama, voittoa tavoittelematon osakeyhtiö. Kahdeksan toimintavuoden aikana tehty määrätietoinen työ on tuottanut tulosta ja yhtiölle myönnettiin syyskuussa 2018 Yhteiskunnallinen yritys -merkki osoituksena sille asetettujen tavoitteiden onnistuneesta täyttämisestä. – Tieran omistajilleen tuottamat toiminnan tehostumisen kautta saadut vaikuttavuushyödyt ja suorat ICT-kustannussäästöt olivat vuonna 2018 yhteensä 265 miljoonaa euroa, toimitusjohtaja Jyrki Halttunen kiteyttää.

Painetta kuntasektorin toiminnan tehostamiseen ja palvelurakenteen uudistamiseen tulee useasta eri suunnasta. – Kuntien haasteena on oikeiden asiakkaiden saattaminen oikeiden palvelujen piiriin oikeaan aikaan. Kuntalaisten palvelukokemuksen kehittäminen edellyttää palveluiden tuotteistamista, laadukkaampaa ja yhtenäisempää asiakaspalvelua sekä itsepalveluun perustuvien ratkaisujen kehittämistä. Nykyiset hajanaiset, kunta- ja toimialakohtaiset toimintatavat ja ICT-ratkaisut sekä digitalisaation mukanaan tuoma henkilöstön kyvykkyysvaatimusten kasvu ovat arjen haasteita, joihin pyrimme yhdessä asiakkaidemme kanssa vastaamaan. 

Tiera on eri kokoisten kuntien asialla

Tieran toiminnassa on mukana Turun, Tampereen, Oulun ja Lahden kaltaisten suurten kaupunkien vastapainona 170 kuntaa, joissa on alle 10 000 asukasta. – On hyvä muistaa, että kuntakenttä on pirstaloitunut pieniin yksiköihin. Otamme palvelukehityksessämme huomioon, että uudet innovaatiot on helppo ottaa käyttöön myös pienemmissä kunnissa. Näin helpotamme asukkaiden arkea koko Suomessa. 

Heikot signaalit kuntalaispalveluiksi

Tiera kerää yhteen kuntien palvelutarpeita ja organisoi niiden pohjalta palveluiden kehittämisprojekteja kuntien, avainsidosryhmien ja ICT-toimittajien verkostossa. – Tiera vetää erilaisia ohjaus- ja kehitysryhmiä, joissa kuntasektorin ammattilaisilla on mahdollisuus keskustella ajankohtaisista teemoista ja jakaa parhaita käytäntöjä. Samalla varmistamme, että kuntalaisten ja työntekijöiden arjesta kumpuavat huolet ja haasteet kantautuvat Tieran palvelukehittäjien korviin.

Halttunen kertoo, että tällä hetkellä kuntakenttää puhuttavat muun muassa digitalisaatioon liittyvien investointien vaikuttavuus ja oman digiosaamisen kehittäminen. Kunnat voisivat vapauttaa osaamistaan perustietotekniikasta liiketoimintaa tukevaan vaikuttavuustyöhön. Perustietotekniikan Tiera voi hoitaa kuntien puolesta kustannustehokkaasti ja laadukkaasti. Yhtenä erityiskohteena nousee esille paikkatiedon parempi hyödyntäminen. – Kunnat hyödyntävät paikkatietoa kaavoituksessa ja maankäytössä, mutta tavoitteenamme on laajentaa sen käyttöä myös muille toimialoille. 

Enemmän aikaa vanhuksille ja lapsille 

Halttunen nostaa esiin pari palveluinnovaatiota, joiden avulla sote-sektorin työntekijöiden arjen työ voidaan nyt suunnata tehokkaammin kaikkein tärkeimpään eli kuntalaisten palveluun. – Tiera Mobiili kotihoito on palvelu, jonka avulla kotihoidon työntekijä voi työpäivän aikana kirjata ja dokumentoida työt suoraan mobiiliin. Näin työntekijällä jää merkittävästi enemmän aikaa vanhusten hoitoon. Toinen vastaava ratkaisu on kuntalaisen valinnanvapautta ja palveluiden tehokasta järjestämistä tukeva Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä PSOP, joka hallinnon prosesseja automatisoimalla tuo kunnille ja kuntien henkilöstölle enemmän aikaa ja resursseja itse asiakastyöhön.

Uusia mobiilipalveluita 

Tieran henkilöstölle on tärkeää oman työn merkittävyys ja se, että he yhdessä kuntien kanssa voivat omalla panoksellaan rakentaa parempaa huomista. – Työsarkaa toki riittää. Selvitämme parhaillaan, kuinka geneerinen valmentaja-valmennettava -mobiilikonsepti tukisi esimerkiksi hyvinvoinnin edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä. Pelillisyydestä ja mobiilisovelluksista on saatu hyviä kokemuksia eri käyttötarkoituksissa. 

www.tiera.fi

Teksti: Mia Heiskanen

Tiera

Tiera on kuntien ja maakuntien ICT-kumppani. Valtakunnallisena, kuntaorganisaatioiden omistamana yhtiönä tarjoamme laadukkaita ja tuotteistettuja ICT-palveluita asiakkaidemme sujuvan arjen ja toiminnan kehittämisen tueksi. Olemme omistaja-asiakkaidemme luotettu asiantuntija ja kumppani. Kuntakentän asiantuntemuksen lisäksi käytössä ovat valmiiksi kilpailutetut ja yhteentoimivat kunta- ja maakuntaratkaisut.
Yrityksen verkkosivut