Muun muassa inkiväärivalmisteita, ruusunmarjaa ja kollageenia käytetään nivelrikko-oireiden lievittämiseen.

Kuluttajalle

Nivelrikon aiheuttamaan kipuun löytyy lievitystä

10.04.2017

Nivelrikko on maailman yleisin nivelsairaus, jonka todennäköisyys lisääntyy iän myötä. Riskejä lisäävät myös perimä, ylipaino ja tapaturmat. Hoitokeinoja löytyy tulehduskipulääkkeistä, nivelvoiteisiin ja hivenaineisiin. Lääkepistoksissa kortisonista hyaluronaatteihin.

Suomessa on noin miljoona ihmistä, joilla on nivelrikko. Nivelrikkoa esiintyy eniten polvissa, lonkissa, sorminivelissä ja selkänikamien välisissä nivelissä. 

– Jostain syystä polvinivelrikkoa esiintyy enemmän naisilla. Muutoin nivelrikkoa esiintyy yhtä paljon naisilla ja miehillä, Fysiatrian Dosentti, Kuopion Yliopistollisen Sairaalan ylilääkäri Olavi Airaksinen kertoo. 


Vältä itsesi ”kolhimista”

Tarkkaa syytä nivelrikon syntyyn ei tunneta. 

– On olemassa joukko tekijöitä, jotka lisäävät nivelrikon riskiä. Yksi on ikä ja polvinivelrikon osalta naissukupuoli. Niveleen kohdistuvat tapaturmatkin lisäävät nivelrikon riskiä. Siksi jo nuorella iällä kannattaa pyrkiä välttämään tapaturmia ja ”itsensä kolhimista”, Airaksinen neuvoo. 

Nivelrikkoa voi ehkäistä myös harrastamalla kohtuullista säännöllistä liikuntaa ja pitämällä painon normaalina. Esimerkiksi noin viiden kilon laihtuminen vähentää oireisen polvinivelrikon riskiä naisilla 50 %. 

– Niveliin kohdistuvaa raskasta kuormitusta, kuten toistuvaa kyykistelyä, nivelen ääriasentoja ja raskaiden taakkojen nostamistakin kannattaa välttää. 


Milloin hoitoon?

Tyypillisiä nivelrikon ensioireita ovat nivelten turvotus, kuumotus, rasituskipu ja levon jälkeinen jäykkyys. 

– Nivelistä voi alkaa kuulua myös naksuntaa ja rahinaa. Kun nivelkipu häiritsee liikkumista, päivittäisiä toimia, työtä tai nivelessä on leposärkyä eikä kipulääkitys auta, kannattaa hakeutua lääkäriin. 

Nivelrikon hoitotoimenpiteissä tärkeintä on rauhoittaa tulehdusta tulehduskipulääkkeillä. 

– Niveleen voidaan myös pistää paikallisesti kortisonia. Jos nivel on kipeä ilman turvotusta, on nyt olemassa myös niveleen pistettäviä hyaluronaattivalmisteita. Hyaluronaatti aktivoi nivelen omaa nivelnestetuotantoa ja sen avulla voidaan saada aikaan jopa vuoden kestävä vaikutus. Näin voidaan kenties siirtää myös tekonivelen tarvetta. 


Hivenaineet hoitavat pehmeästi

On olemassa myös ravintolisiä ja hivenaineita, kuten kondroitiini sulfaatti ja glukosamiini, joista osa nivelrikkopotilaista on hyötynyt merkittävästi. 

– Moni käyttää ravintolisänä myös inkiväärivalmisteita, ruusunmarjaa ja kollageenia. Apua kivunlievitykseen voi saada myös kylmägeeleistä, jotka toimivat mainiosti vaikkapa sorminivelten paikallishoitona.

Teksti: Mia Heiskanen