Liiketoimintajohtaja Martti Kukkola uskoo teollisuuslämpöpumppujen kysynnän kasvuun Saksassa.

Bisnes

Oilon kurkottaa Keski-Eurooppaan ChillHeat-teollisuuslämpöpumpuilla

12.02.2019

Euroopan tavoitellessa hiilineutraalia energiantuotantoa isojen lämpöpumppujen rooli kasvaa. Pitkäjänteinen kehitystyö on nostanut suomalaisen Oilonin yhdeksi alan johtavista toimijoista.


Polttimistaan Keski-Euroopassa tunnettu Oilon on tuomassa myös teollisuuslämpöpumppunsa näille markkinoille. Tukena on suuri määrä kansainvälisiä referenssejä sekä innovatiiviset tuotteet, jotka pitävät pintansa vaativimmissakin teollisuusolosuhteissa.


"Suuri osa tulevaisuuden energiasta kaavaillaan tuotettavaksi lämpöpumpuilla, joten niiden suoritustason on kehityttävä edelleen" Oilonin liiketoimintajohtaja Martti Kukkola visioi. "Lämpöpumput yleistyvät yksittäisissä kiinteistö- ja teollisuuskohteissa lämmityksen ja jäähdytyksen integroijina, mutta kiinnostavin rooli on energiayhtiöillä kaukolämmön ja kaukojäähdytyksen tuottajina."


Energiayhtiöiden kanssa Oilon on tehnyt innovatiivista yhteistyötä Pohjoismaissa. Mm. Helsingin Energian sekä Fortumin kanssa on otettu käyttöön eri kohteissa ChillHeat-teollisuuslämpöpumput, joiden avulla tuotetaan kiinteistökohtainen jäähdytys ja samalla lämpöä kaukolämpöverkkoon. Ruotsissa yhteistyötä on tehty mm. EONin kanssa projektissa, jossa datakeskuksen jäähdytyksestä muodostuva lämpö hyödynnetään kaukolämpöverkkoon.


Suuri potentiaali löytyy myös prosessi- ja elintarviketeollisuudesta. Oilonilta löytyy tältäkin sektorilta paljon referenssejä ja kokemusta teollisuuslämpöpumpputoimituksista.


"Tavoitteenamme on löytää jälleenmyyjiä ja urakoitsijoita, jotka ovat kiinnostuneita alan huipputuotteista", Martti Kukkola valottaa Oilonin etenemistaktiikkaa. Kaiken perustana ovat kuitenkin loppuasiakkaat, jotka on vakuutettava tarjottavien ratkaisujen erinomaisuudesta.


"Oilon ChillHeat P -sarjan teollisuuslämpöpumput tuottavat korkean lämpötilan tarkasti, luotettavasti ja energiatehokkaasti laajalla tehonsäätöalueella", Martti Kukkola toteaa. "Ne tuottavat jopa 120-asteista lämmintä vettä ilmastoystävällisellä kylmäaineella." 


Suunnittelijoille ja yhteistyökumppaneille on saatavilla kehittynyt Oilon Selection Tool -ohjelma, jonka avulla voi nopeasti ja luotettavasti valita soveltuvimman lämpöpumppuratkaisun eri tehoisiin ja lämpötilaisiin käyttökohteisiin.


Oilon tarjoaa myös nykyaikaisia oheispalveluja, joista yksi esimerkki on Oilon Global Monitor. Se etäyhteyden avulla ajantasaista trendidataa koneen toiminnasta ja auttaa ennakoimaan vaikkapa huolto- ja korjaustarpeen. Asiakas saa kuukausittain yksityiskohtaisen raportin siitä, kuinka kone toimii, paljonko se tuottaa energiaa ja paljonko se kuluttaa sähköä.


Oilon Oy on suomalainen, vuonna 1961 perustettu perheyritys, joka valmistaa ja markkinoi ympäristöystävällisiä poltin- ja lämpöpumppuratkaisuja. Tuotekehityksen painopisteinä ovat energiatehokkuus ja vähäpäästöisyys sekä uusiutuviin polttoaineisiin perustuvien energiantuotantotapojen kehittäminen. Yrityksellä on tuotantolaitokset Suomessa, Kiinassa, USA:ssa ja Venäjällä. Omia myyntikonttoreita on lisäksi Venäjällä, Brasiliassa ja Yhdysvalloissa sekä jälleenmyyjiä yli 30 maassa. Henkilökuntaa on noin 350. www.oilon.com