Monika Liikamaa, Hallituksen puheenjohtaja ja Denise Koskinen, Toimitusjohtaja, Enfuce

Bisnes

Päätimme tehdä mahdottomasta mahdollista

03.10.2018

Monika Liikamaan ja Denise Koskisen luotsaama Enfuce on tehnyt sen, mitä moni piti mahdottomana. Vuonna 2016 perustetusta yrityksestä on kasvanut parissa vuodessa menestyvä ja huimassa nousukiidossa oleva fintech-toimialan edelläkävijäyritys, jonka palkkalistoilla työskentelee tällä hetkellä lähes kolmekymmentä tekijää. Haastattelijana vieraileva päätoimittaja Alf Rehn / Menestyksen avaimet, tuotanto Editor Helsinki.


ENFUCE SAI ALKUNSA, kun pitkän uran rahoitus- ja pankkimaailmassa tehneen Liikamaan päässä alkoi kypsyä ajatus yrittäjyydestä. 

– Olin päässyt urani varrella rakentamaan mielenkiintoisia uusia palveluja, kuten S-Pankkia ja Elisa Lompakkoa, mutta pikkuhiljaa mielessä alkoi kypsyä ajatus, että entäpä jos voisikin luoda jotain omaa. Liikamaa soitti entisille kollegoilleen kypsytelläkseen mielessä virinnyttä uutta liikeideaa. Pian kovan luokan ammattilaisista koostuva ydinjoukko, johon kuuluivat Liikamaan lisäksi Denise Koskinen, William Ekström, Niklas Apellund ja Tom Gråhn, alkoi yhdessä terävöittää uuden yrityksen liikeideaa. 

– Kaikki lähti halusta tehdä asiat nopeammin, turvallisemmin ja paremmin kuin muut, Liikamaa kertoo. 


NOPEAMPI, TURVALLISEMPI JA PAREMPI ratkaisu löytyi ydinjoukon vahvan taustan ja kokemuksen avulla nopeasti. 

– Pankkimaailman maksuliikenteen infrastruktuuri oli kokemuksemme mukaan aivan liian jähmeä, kallis ja hidas. Meillä oli myös selkeä käsitys siitä, mikä maksuliikenteessä toimii ja mikä ei. Päädyimme siihen, että ratkaisu löytyy julkisesta pilvestä. Me päätimme suunnata sinne, missä muut eivät vielä operoineet, Liikamaa valottaa. 


ENFUCESTA TULIKIN ENSIMMÄINEN yhtiö maailmassa, joka vei kortti- ja maksamisalustan julkiseen pilveen. Pilviratkaisun ansiosta Enfucen palvelut skaalautuvat asiakkaille nopeasti minne päin maailmaa tahansa. Enfucen ensimmäinen asiakas oli St1, joka valitsi yhtiön strategiseksi kumppaniksi maksamisen toimintoihin. Nyt Enfucen ratkaisuja käyttäviä asiakkaita – pankkeja, maksulaitoksia ja muita fintech-yrityksiä – löytyy jo ympäri maapalloa. Enfuce sai markkinoilla etumatkaa ja on edelleenkin ainut toimija maailmassa, joka on valjastanut julkisen pilven ratkaisuihinsa.

 – Kaiken lisäksi olemme saaneet kaikki projektimme maaliin ennätysajassa – kiitos yrityksestämme löytyvän asiantuntijuuden, Koskinen kertoo. 


KOSKINEN JA LIIKAMAA painottavat, että Enfucea ei alun alkaenkaan lähdetty rakentamaan pikavoitot mielessä. 

– Kestävä kehitys ja yhteistyö ovat meille tärkeitä arvoja, joten tavoitteena oli rakentaa yritys, joka kasvaa kannattavasti, pitää huolta työntekijöistään ja toimii hyvässä yhteistyössä asiakkaiden ja kumppanien suuntaan, Koskinen taustoittaa. 

Nyt Enfucessa on tehty päätös tähdätä kansainvälisille markkinoille ja haussa on ulkopuolinen rahoittaja. 

– Olemme rakentaneet kasvuyritystä, jossa haluamme olla itse mukana pitkään. Siksi arvioimme hyvin kriittisesti, mikä on Enfucelle ja omistajille paras vaihtoehto eli millaisen rahoittajan haluamme mukaan yhteiselle matkalle. Tiedämme, että kasvuyritys ei välttämättä kaadu rahoituksen puutteeseen, vaan pikemminkin vääränlaisiin rahoittajiin, Liikamaa painottaa. 

Päivittäisjohtamisessa Koskinen ja Liikamaa painottavat viestinnän merkitystä. 

– Viestintä on tärkeää, mutta samalla myös haaste, sillä johdon on kyettävä piirtämään tekijöille iso kuva ja viestimään se selkeästi ja innostavasti. Haluamme panostaa viestintään, sillä mielestämme koskaan ei voi viestiä liikaa. Minun ja Monikan arjen työskentelyssä on se hyvä puoli, että olemme työskennelleet yhdessä niin pitkään, että ymmärrämme hyvin toisen käyttämät viestinnän sävyt. Näin vältymme arjessa turhilta väärinymmärryksiltä, Koskinen toteaa. 


ENFUCEN NAISKAKSIKON matka yrittäjinä ja yrityksen perustajina on avannut heidän eteensä uudenlaisen maailman ja he toivovatkin, että voisivat omalla esimerkillään kannustaa uusia, nuoria tekijöitä kiinnostumaan työskentelystä fintechin parissa. 

– Toimiala elää todella mielenkiintoista vaihetta. Se avaa hienoja tulevaisuuden mahdollisuuksia uusille tekijöille. Oma mottomme on, että kun teet ahkerasti töitä hyvien ihmisten parissa, voit saavuttaa uskomattomia asioita. Se on ainakin meidän osaltamme toteutunut hienosti, Liikamaa toteaa lopuksi.


Alf Rehn haastattelee Enfucen hallituksen puheenjohtaja Monika Liikamaata ja toimitusjohtaja Denise Koskista. Katso video!

Enfuce

Enfuce Financial Services´ single greatest asset is the fantastic, driven, intelligent and resilient workforce that every day strives for the best of results in everything they do. Our whole organisation works very hard to enable that go-get mentality that is needed to be, and stay, in the forefront of financial technology. With the brilliant team we have, we intend to stay on the top.
Yrityksen verkkosivut