Bisnes

Sähköverkon rooli kehityksen mahdollistajana kasvaa

11.09.2019

Sähkömarkkinalaki edellyttää verkkoyhtiöiltä investointeja toimitusvarmuuden parantamiseksi, mutta uuden ajan vaatimukset ovat vieläkin vahvempi kehitystyön ajuri. Kymenlaakson Sähköverkko Oy perustaa suunnitelmansa tulevaisuuden asiakastarpeisiin.


– Tarve keskeytyksettömälle, luotettavalle ja hyvälaatuiselle sähkölle kasvaa koko ajan, toteaa Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n toimitusjohtaja Jouni Pylvänäinen. 

– Olemme esimerkiksi lisänneet syöttöpisteitä kantaverkkoon, lisänneet automaation määrää, panostaneet maakaapelointiin sekä tuoneet sähköjohtoja metsistä tienvarsiin.


Digitaalisten mahdollisuuksien ansiosta sähköverkosta voidaan tehdä myös älykkäämpi.

– Kaikilla asiakkaillamme on jo älykkäät sähkömittarit, jotka kertovat tuntitasolla tarkat kulutuslukemat, kertoo Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n kehityspäällikkö Esa Niemelä. 

– Tämä auttaa asiakkaitamme optimoimaan sähkönkäyttöään ja ajoittamaan kulutustaan edullisempiin vuorokauden tunteihin.

Niemelä kertoo, että sähköverkko mahdollistaa kuluttajan aurinkopaneeleilla tuottaman, itseltään ylijäävän sähkön myymisen eteenpäin. Sähköverkon rooli muuttuukin koko ajan yhteiskuntaa monipuolisemmin palvelevaksi instrumentiksi.

Tulevaisuuden sähköverkko pystyy esimerkiksi edesauttamaan ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Sen avulla saadaan rannikolla tuulivoimalla tuotettu sähkö siirrettyä kätevästi kaupungin keskustaan, vaikkapa sähköautojen latauspisteisiin. Sähköverkko mahdollistaa osaltaan vihreämmän tulevaisuuden toteutusta.


Digitaalisuus tuo varmuutta verkonhallintaan

Fyysisen, sähköä siirtävän verkon rinnalle rakentunut digitaalinen verkko on entistä älykkäämpi ja toimintavarmempi, ja se toimii automatisoidusti. Verkon hallinta ja vianmääritys ovat esimerkkejä osa-alueista, joissa sen hyödyt nousevat toden teolla esiin. 

Kun sähköverkossa havaitaan häiriö, automaattinen hallintajärjestelmä katkaisee sähköt kyseiseltä johtolähdöltä ja sen jälkeen palauttaa niitä mahdollisimman pitkälle. Näin järjestelmä pystyy paikantamaan vian tarkasti ja kohdistamaan haittavaikutukset mahdollisimman pieneen asiakasmäärään. 

Koko sähköverkko on ilmakuvattu ja laserkeilattu helikopterista käsin – kertynyt data-aineisto mahdollistaa entistä tehokkaamman verkon hallinnan. Aineiston avulla esimerkiksi kunnossapidon toimenpiteet voidaan kohdistaa juuri oikeisiin paikkoihin.

Esa Niemelä kertoo, että esimerkiksi vaativissa saaristokohteissa dronet ovat jo näyttäneet potentiaalinsa tulevaisuuden työkaluna. Kehittyvät teknologiat ja innovatiivinen ajattelu antavatkin koko ajan uusia impulsseja myös verkkoyhtiöiden ratkaisukehitykselle. Jouni Pylvänäinen summaa, että vaikka näennäinen uudistuminen tapahtuisikin hitaasti, taustalla on selkeä visio ja sitoutuminen pitkäjänteiseen työhön.

Maailma digitalisoituu ja me etsimme koko ajan keinoja hyödyntää uusia mahdollisuuksia. Se tehostaa meidän tekemistämme ja tuo asiakkaillemme uudenlaista lisäarvoa.


Teksti: Timo Mansikka-aho