Seuturekryn toimitusjohtaja Jaana Jantola näkee työelämään liittyvien asenteiden muuttuneen,

Kuluttajalle

Sujuvan keikkatyön suunnannäyttäjä

29.03.2019

Sote-alan keikkatyöntekijöitä kunnallisille toimijoille välittävä Seuturekry haluaa lisätä työhyvinvointia hiotuilla prosesseilla ja avoimuudella. Sujuva viestintä ja toimivat sovellukset helpottavat sekä keikkatyöntekijöiden että esimiesten työtä ja saavat työn ja tekijät kohtaamaan.

Kahdeksassa maakunnassa toimiva Seuturekry välittää keikkatyöntekijöitä kaikkiaan 1150 työyksikköön muun muassa vammaispalveluiden, varhaiskasvatuksen, kotihoidon ja ikäihmisten hoitopalveluiden parissa. Yrityksen listoilla on 5000 keikkatyöläistä.

Samalla kun keikkatyötä on tarjolla yhä enemmän, Seuturekryn toimitusjohtaja Jaana Jantola näkee myös työelämään liittyvien asenteiden muuttuneen.

– Yhä useammat eivät enää pidä pitkää työpäivää tai asunnon ja auton omistamista itseisarvona vaan tekevät työtä sen verran kuin elämiseen tarvitsevat. Jos nämä ihmiset haluaa saada työskentelemään enemmän, on työolojen oltava kunnossa.

Hyvillä työoloilla Jantola tarkoittaa keikkatyöntekijöiden ystävällistä vastaanottoa, riittävää perehdytystä, toimivia käytäntöjä ja miellyttävää työilmapiiriä. Myös eettiset kysymykset ovat alan tekijöille yhä tärkeämpiä. 

– Työntekijämme päättävät itse, missä ja milloin työskentelevät. Olemme pidetty työnantaja, koska vastaamme aina puhelimeen ja sähköposteihin ja toimintamme on läpinäkyvää. Maksamme koulutetuille lähihoitajille saman palkan työyksiköstä riippumatta ja ilmoitamme palkanmaksupäivät aina etukäteen.  

Seuturekryn keikkatyölistoilla on eniten nuoria 21–25 -vuotiaita, mutta myös runsaasti vanhempia työntekijöitä aina eläkeläisiin saakka. Keikkatyö sopii mainiosti eläkeläisille, jotka eivät halua kokonaan eroon työelämästä tai niille, joka haluavat vähentää työntekoa eläkeiän lähestyessä.


Sovellus jakaa työvuorot hetkessä

Viime vuonna Seuturekry vastasi yhteensä 100 000 toimeksiantoon, joista suurin osa oli 1–3 päivän tuurauksia äkillisistä sairastapauksista johtuen. Kiireinen vuosi toi yritykselle 36,5 % kasvun.

Pikaisesti täytettävien työvuorojen jakaminen onnistuu yrityksen omalla toimivalla sijaisjärjestelmällä, johon sijaisia tarvitsevat esimiehet kirjaavat avoimet työvuoronsa. Keikkatyöntekijät taas voivat poimia myös mobiililla toimivan järjestelmän valikoimasta aikatauluunsa ja osaamiseensa sopivat vuorot halunsa mukaan.

– Keikkatyöntekijän näkökulmasta työ on helposti saatavilla ja esimiehet säästämme sijaisten etsimiseltä ja tuuraajien palkkoihin liittyvästä paperityöstä, joka syö aikaa valtavasti. Koska asiakkaidemme vaatimukset ja työntekijöidemme osaaminen on tiedossamme ja koodattuna rekistereihimme, mahdollistamme tehtävien ja tekijöiden stemmaamisen myös tiukalla aikataululla.


Teksti: Anna Väre

Seuturekry

Seuturekry muuttuu Sarastia Rekryksi 1.5.2019. Nimenvaihto liittyy Sarastia-yhtiöiden fuusioon. Sarastia Rekry laajenee tuottamaan joustavia henkilöstö- ja palvelutuotantoratkaisuja kunnallisille asiakkailleen valtakunnallisesti. - Liikevaihto: 36,5 miljoonaa euroa 2018 - Henkilöstö: 5000 keikkatyöntekijää, muu henkilöstö noin 40 henkeä. - Yhteystiedot: seuturekry.fi
Yrityksen verkkosivut