Analytiikka pystyy ihmeellisiin asioihin. - Tuomas Qvick, liiketoimintajohtaja, Schneider Electric

Bisnes

Tekoälystä tuottavuutta Suomen kansallisvarallisuuden hoitoon

30.04.2019

Suomen kansallisvarallisuudesta yli puolet koostuu kiinteistöistä, joiden tuottavuutta voidaan merkittävästi parantaa tekoälyn avulla.


Suomen rakennuskanta koostuu yli 1,5 miljoonasta rakennuksesta, joista 1,3 miljoonaa on asuinrakennuksia ja yli 200 000 kaupunkien, kuntien, valtion ja yksityisen sektorin omistuksessa. Rakennusten tuottavuuden ja tehokkuuden kehittämisellä on merkittävä rooli Suomen energiatalkoissa ja kansainvälisessä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Rakennusinsinöörien Liiton julkaiseman ROTI-raportin mukaan Suomen korjausvelasta aiheutuvien vuosittaisten kustannusten suuruudeksi on arvioitu 3,4 miljardia euroa.

– On suuri haaste Suomen kansantaloudelle, että rakennusten korjausvelka kasvaa kasvamistaan, eikä rahaa ole kaikkiin tarvittaviin investointeihin. Toisaalta kaupungit, kunnat ja yksityiset kiinteistöomistajat eivät juurikaan hyödynnä esimerkiksi tekoälyn potentiaalia rakennusten energia- ja kustannustehokkuuden parantamiseen, kertoo liiketoimintajohtaja Tuomas Qvick Schneider Electriciltä. 


Ongelma on todellinen, sillä rakennuskannan korjausvelan määrä Suomessa on noussut arviolta 30-50 miljardiin euroon. Kun rakennettu omaisuus muodostaa suurimman osan suomalaisten varallisuudesta on rakennetulla ympäristöllä suuri yhteiskunnallinen ja kansantaloudellinen merkitys. Korjausvelan vaikutukset ulottuvat esimerkiksi kasvihuonepäästöihin, energian loppukäyttöön, bruttokansantuotteeseen ja työllisyyteen.

– Rakennusten energiankulutus on valtava ja säästöpotentiaalia on paljon. Suomen energiatarpeesta yli 40 prosenttia loppukäytetään rakennuksissa. Kiinteistöjen omistajat eivät kuitenkaan pääse kiinni ajantasaiseen tietoon, jonka avulla energiankulutusta voitaisiin pienentää, Qvick jatkaa.

1980-luvulta lähtien rakennuksissa on hyödynnetty automatiikkaa. Ajantasaista dataa kiinteistöjen optimointiin olisi nykyisellään paljon saatavilla, mutta kansainvälisten tutkimusten mukaan ainoastaan 10 % olemassa olevasta datasta päätyy lopulta kiinteistöjen kustannus- ja energiatehokkuuden parantamiseen. 


Tekoäly parantaa energiatehokkuutta ja vähentää huollon kustannuksia

Rakennusten kunnosta pitää huolehtia nykyistä paremmin. Ennakoiduilla ja suunnitelmallisilla korjauksilla ja rakennuksista saatavan tiedon kokonaisvaltaisella hyödyntämisellä päästäisiin jo pitkälle. – Ratkaisuja voidaan hakea tekoälystä, jolla voidaan parantaa rakennusten energiatehokkuutta ja kohdistaa korjaustarpeet suurimpiin ongelmiin, Qvick kertoo.

Schneider Electric on digitalisaation edelläkävijä energianhallinta-ja automaatioratkaisuissa. Yrityksen kehittämä EcoStruxure™ Building Advisor -palvelu seuraa rakennukseen asennettuja laitteistoja ympäri vuorokauden. Tekoäly analysoi laitteissa ja järjestelmissä ilmeneviä poikkeamia ja antaa niiden perusteella toimenpide-ehdotuksia järjestelmien säätöön tai korjaukseen.

Saadun datan avulla voidaan esimerkiksi estää laitteistoviasta johtuva rakennuksen samanaikainen lämmitys ja viilennys ja havaita pitkällä aikavälillä tapahtuvat hitaat muutokset laitteiden säädössä. Järjestelmä priorisoi korjausehdotuksia niiden euromääräisten vaikutusten perusteella.

Useimmissa suomalaisissa kiinteistössä käytetään jo kiinteistöautomaatiota, jonka tuottavuutta analytiikka voi merkittävästi parantaa. – Suurin osa jo käytössä olevista laitteista ja prosesseista voidaan liittää analytiikkapalveluumme. Palvelu tarjoaa faktoihin perustuvia ja priorisoituja ehdotuksia energian säästämiseksi, olosuhteiden parantamiseksi ja kiinteistönhuollon optimoimiseksi. Analytiikka pystyy ihmeellisiin asioihin, Qvick toteaa.


Uudisrakentamisessa uusien teknologioiden mahdollisuudet valtavat

Uusien teknologioiden mahdollisuudet kannattaa selvittää tarkkaan. Esimerkkinä Qvick mainitsee Lidlin Järvenpäähän avaaman uuden jakelukeskuksen, jonka analytiikkaa ja mikroverkkoa hyödyntävän ratkaisun arvioidaan pienentävän kiinteistön vuosittaisia energiakustannuksia jopa 70 prosenttia. 

– Kaiken energia- ja ilmastokeskustelun lisäksi tulee muistaa, ett rakennukset on kuitenkin tehty ihmisiä ja yritysten käyttötarkoituksia varten. Älykkäämmillä rakennuksilla säästetään rahaa ja energiaa, mutta ne ovat myös parempia paikkoja asua ja työskennellä, Qvick toteaa.


Lisätietoa EcoStruxure™ Building Advisor -palvelusta

saat Innovation Summit Helsinki 2019 -tapahtumassa 

Helsingin Messukeskuksessa 9.5.2019

www.se.com/fi


Yrityksen nimi: Schneider Electric

Liikevaihto: 25,7 mrd euroa (2018)

Työntekijät: 137 000

Liiketoiminta-alueet: energianhallinta, automaatio, digitalisaatio

Pääsegmentit: rakennukset, teollisuus, konesalit ja infrastruktuuri

Yhteystiedot: Tuomas Qvick, 040 755 4444, tuomas.qvick@se.com


EcoStruxure™ Building Advisor -palvelu seuraa rakennukseen asennettuja laitteistoja ympäri vuorokauden. 

Schneider Electric

Vuonna 1836 perustetusta Schneider Electricistä on kehittynyt kansainvälinen energian hallinnan spesialisti. Alun perin rauta- ja terästeollisuudessa toiminut ja raskaita koneita ja laivoja valmistanut yritys on sittemmin kasvanut sähkö- ja automaatioalan erikoisosaajaksi. Tänäpäivänä Schneider Electric on yritys, joka auttaa saamaan kaiken irti energiasta. Alla voit lukea tärkeimmistä käännekohdista.
Yrityksen verkkosivut