Suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen työ lapsen ja hänen läheistensä kanssa on yksi sijaishuollon vaikuttavuuden tekijöistä.

Kuluttajalle

Tulevaisuuden lastensuojelupalvelujen kehittäjä

03.12.2018

Perhekuntoutuskeskus Lausteella on sadan vuoden kokemus lastensuojelutyöstä. Viimeisten 10–20 vuoden aikana ymmärrys ja tietämys lastensuojelusta on käynyt läpi suuren muutoksen ja tukea tarvitsevia lapsia ja perheitä autetaan aivan eri tavalla kuin aiemmin. Tieto ja osaaminen kuntoutuksen vaikuttavuudesta on lisääntynyt merkittävästi.   


– Vaikka elämäntilanteet ovat monimutkaisia, pitää meidän yhdessä asiakasperheen kanssa pohtia, miten koko perhettä, eikä pelkästään lasta tai nuorta, voidaan parhaiten auttaa. Tavoitteena on saada pitkäaikaista ja kestävää hyvinvointia lasten ja perheiden elämään, korostaa kehitysjohtaja Jussi Ketonen.

Palvelupäällikkö Juha Oksanen muistuttaa, että lastensuojelussa palvelujen suunnittelun pitäisi olla asiakaskeskeistä eikä järjestelmälähtöistä. 

– Kaiken palvelun pitäisi tuottaa lisäarvoa asiakkaalle. Tämä rakentaa hyvät edellytykset sille, että palvelulla on myös vaikuttavuutta. 

Apua tarvitsevien lasten ja perheiden auttamisen pitäisi olla suunnitelmallista ja jatkuvaa huomioiden muuttuvat palvelutarpeet. Nykyisin palvelut jaetaan liian pieniin osiin, jolloin asiakkaalle hahmottuu heikosti kuka häntä auttaa ja miten. Näin kokee tilanteen myös Saara 7-vuotiaan poikansa kanssa. Heidän vuoden kestänyt perhekuntoutusjaksonsa Lausteella päättyi kesäkuussa.  

– Olen kiitollinen, että Lausteella paneuduttiin myös minun ongelmiini. Aiemmin käsiteltiin vain poikani käytöshäiriöitä. Hoitojakson jälkeen en enää kuitenkaan tiennyt, mistä saan apua. Olisikin tärkeää, että kuntoutuksen jälkeen tuki jatkuisi sujuvasti, etteivät perheen asiat käänny taas huonompaan suuntaan, pohtii Saara.


Sijaishuollossa perhe mukana

Lausteella sijoitetun lapsen vanhemmat ovat mukana kuntoutuksessa ja osallistuvat lapsen arkeen monin eri tavoin. Suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen työskentely perheen ja läheisten kanssa on yksi sijaishuollon vaikuttavuuden tekijöistä.

– Olen ollut Lausteella nyt kaksi ja puoli kuukautta ja tiiviin työskentelyn avulla olen saanut ongelmiini enemmän apua kuin koskaan aiemmin, vaikka olen ollut sijoituksessa kahdeksan kuukautta tätä ennen. Myös vanhempani ovat saaneet tärkeäksi kokemaansa tukea, kertoo 15-vuotias Isabel.

Saaran ja Isabelin nimet on muutettu. 



"Lapsen läheiset ovat hänen elämässään pysyvästi, me 

kuljemme mukana vain hetken matkaa."                                                

– Kehitysjohtaja Jussi Ketonen


Perhekuntoutuskeskus Lauste

Yksityinen, voittoa tavoittelematon lastensuojelupalvelujen asiantuntija

Työllistää 190 ammattilaista

Palvelut: 

- sijaishuollon vaativat ratkaisut

- laitosperhekuntoutus

- koulupalvelut

- erilaiset avopalvelut


www.lauste.fi


Perhekuntoutuskeskus Lauste

Perhekuntoutuskeskus Lauste on voittoa tavoittelematon lastensuojelupalveluiden asiantuntija. Toimintamme ohjenuora on lasten hyvinvointi.
Yrityksen verkkosivut