Henkilöstökyselyn mukaan Sataservicellä, nykyisellä Quantilla, viihdytään jopa paremmin kuin vanhassa työpaikassa ennen ulkoistamista.

Bisnes

”Ulkoistusmörkö” – uhka vai uusi mahdollisuus?

27.09.2018

Palvelujen ulkoistamisella on negatiivinen kaiku, joka yhdistetään etenkin työpaikkojen menetyksiin. Kunnossapidon asiantuntijayritys Sataservice Oy, elokuusta alkaen Quant Finland Oy, on hyvä esimerkki siitä, että ”ulkoistusmörkö” voikin olla siirtyville työntekijöille mahdollisuus oman ammattitaidon kehittämiseen ja urakiertoon jopa johtotasolle saakka. 

Quant Finlandin toimitusjohtaja Thomas Luther kertoo, että heidän kanssaan ei tarvitse pelätä ulkoistusmörköä, sillä ulkoistettava kunnossapitohenkilöstö siirtyy lähes poikkeuksetta Quantin palvelukseen, ja töitä löytyy nimenomaan kunnossapidosta. 

– Tuotantolaitoksissa kunnossapito ei ole ydinbisnestä, meille se on juuri sitä. Siksi henkilökunnan vähentäminen ei ole meille lähtökohta, vaan tavoitteena on sijoittaa heidät monipuolisesti kunnossapidon työtehtäviin ja tarpeen tullen muihin yksiköihimme. 

– Kun työntekijät ovat palkkalistoillamme, he altistuvat vähemmän talouden ja teollisuuden syklisyydelle, kun heille voidaan tarvittaessa tarjota paikkaa toisesta yksiköstä. Unelmani on, että ulkoistaminen nähtäisi ulkoistumörön sijasta kunnossapitotyöntekijöiden ja asiakkaan johdon win-win-tilanteena, jossa henkilökunta siirtyy meille, ja pääsemme yhdessä kehittymään maailmanluokan toimijoiksi, Thomas Luther visioi. 


Tuottavuus lähtee osaavista tekijöitä

Quant Finland myy kunnossapitoa, josta siirrytään suunnitelmallisesti käynnissä pitoon ja siitä tuottavuuden kehittämiseen. Ainoastaan valmiiden konseptien sijasta yritys rakentaa yhteistyötä asiakkaan tilanteen mukaan. 

– Se on varmaankin syynä siihen, että olemme saaneet pitää samoja yrityksiä asiakkaina merkittävästi kauemmin kun alalla yleensä. Kehitämme ja syvennämme yhteistyötä asiakkaan strategian pohjalta ja laadimme yhteiset tavoitteet, Luther kuvailee.

– Meille tärkein tuottavuuden tekijä on ihminen. Jos työntekijät eivät viihdy, ei meilläkään mene hyvin, vaikka koneet ja laitteet olisivat kuinka erinomaisia. Koulutus- ja rotaatiomallimme mahdollistaa kehittymisen asentajasta päällikkö- johtoryhmätasolle asti. Periaatteenamme on, että työntekijälle annetaan vastuuta ja toimintakenttää niin paljon kun hän haluaa ja pystyy sitä ottamaan. 


Ei keppiä, vaan porkkanaa

Panostaminen henkilöstön viihtymiseen on kantanut hedelmää, sillä keväällä toteutetun henkilöstötyytyväisyystutkimuksen mukaan yhtiön henkilökunta on ylpeä työstään ja tyytyväinen työnantajaansa. 

– Peräti 71 prosenttia Sataservicen henkilökunnasta suosittelisi yhtiötä työpaikkana ystävilleen, mikä on merkittävästi yli teollisuuden keskiarvon, Luther huomauttaa.

– Meillä on käytössä myös Tuottavuuden tekijä -palkitsemismalli, jossa yksinkertaisiakin tuottavuutta tai turvallisuutta edistäviä ideoita palkitaan joka kuukausi. Niitä varten ei tarvitse tehdä laskelmia, vaan palkintoon riittää hyväksytty idea. 


Yrityskaupalla uusia uramahdollisuuksia 

Sataservice on noussut 15 vuoden aikana Länsi- ja Etelä-Suomen alueiden kunnossapidon johtavaksi ammattilaiseksi. Quant on teollisuuden kunnossapidon globaali markkinajohtaja, joka toimii 76 asiakaskohteessa lähes 30 eri maassa ja työllistää noin 2 600 henkilöä. 

Thomas Luther kertoo, että yrityskaupan myötä Sataservice pääsee panostamaan kansainvälisyyteen, digitalisaatioon, ihmisten kehittämiseen ja työturvallisuuteen aivan toisessa mittakaavassa. 

– Sataservice voi taas tarjota Quantille asiakas- ja yrittäjälähtöisen toimintamallin sekä lisää teknologiaosaamista aluehuoltojemme kautta.

Työntekijöille yhdistyminen tuo monia etuja, kuten Quantin maailmanluokan työturvallisuusosaamisen. Lisäksi suuri yritys voi tarjota työntekijöilleen pitkälle kehitettyjä koulutusohjelmia.

– Henkilöstöllä on kehittymis- ja uramahdollisuuksia kunnossapidon työntekijänä tai hän voi siirtyä ulkomaille eri yksiköihin ja eri tehtäviin. 


www.sataservice.com

Sataservice

Sataservice on teollisuuden kunnossapitopalveluiden ammattilainen, joka on toiminut alalla jo 15 vuotta. Yhtiö toimii laajasti Länsi-, Etelä-, ja Itä-Suomessa. 1.8.2018 tapahtuneella yrityskaupalla yritys yhdistyi osaksi Quantin Suomen ja Baltian yksiköitä. Yrityskaupan jälkeen yhtiöllä on henkilöstöä Suomessa lähes 700.
Yrityksen verkkosivut