Heidi Luumi kasvattaa yritystään hallitusti, eikä halua tinkiä asiakkaiden kiittelemästä palvelutasosta.

Kuluttajalle

Välittäjän vastuullisuuden pitäisi olla tärkein valintakriteeri

13.12.2019

Asunnon myynti tai ostaminen on iso teko, johon liittyy paljon tunteita. Pitkät vastuuajat tarkoittavat, että virhepäätöksistä tai hätiköinneistä on yleensä ikäviä seurauksia. Siksi kiinteistönvälittäjä, joka omistautuu asialleen ja tekee juuri sen mitä lupaakin, erottuu muista. 

Kun puhutaan vastuullisuudesta kiinteistönvälityksessä, puhutaan aivan muusta kuin perinteisestä hiilijalanjäljestä, eli asuntokauppaa hoitavan välittäjän vastuullisuudesta. Asunnon ostamisessa ja myymisessä on kyse isoista päätöksistä ja rahoista, eikä varaa virheisiin ole.

– Välittäjän ammattitaidon pitäisi olla ensisijainen ja tärkein valintakriteeri. Yrityksellemme se on kaiken a ja o, ja se erottaa meidät monista alan toimijoista. Vastuullinen asenne välittyy asiakkaillemme joka käänteessä, kertoo Maison Luumin perustaja Heidi Luumi.

Luumilla on pitkä kokemus myynnin ja markkinoinnin maailmasta. Toimittuaan pitkään isossa kiinteistönvälitysketjussa, oma toimisto näki päivänvalon 2015. Kaiken keskiössä on aina asiakas, jonka palvelusta huolehtii välitysalan ammattilaisten tiimi.

– Me teemme joka tilanteessa saumatonta yhteistyötä keskenämme ja rakastamme työtämme, sen rankkuudesta huolimatta. Vaikka asuntokaupan puhutaankin yleisesti hidastuneen, pääkaupunkiseudulla edelleen kauppa käy.

Uudet trendit kuten digitalisaatio eivät horjuta perustaa, jolle yritys on rakennettu.

– Emme ole lähteneet sähköiseen kaupankäyntiin mukaan alan keihäänkärkenä, sillä siinä jäädään paitsi hienosta kaupantekotilanteesta, jossa itselle tärkeä ja rakaskin asunto vaihtaa omistajaansa.

Virtaviivaisessa toimistossa uudistukset toteutetaan heti

Hyvä Välitystapa antaa välittäjille ja koko alalle yleiset toimintaraamit. Laki se ei ole, mutta suosituksena muodostaa vankan pohjan, jolla toimia. Kun asuntokauppaa hoitamaan palkataan ammattilainen, odotuksena on, että toimeksianto hoidetaan niin hyvin kuin mahdollista. 

”Satsaamme perusteelliseen taustatyöhön vahvasti. Jokainen epäloogisuus selvitetään ja vasta sitten alamme myydä.”

– Kiinteistönvälittäjillä on villi maine ja alalla on monenlaisia toimijoita. Tavoitteenamme on muuttaa ihmisten käsitystä välittäjistä, vaikka sitten yksi asuntokauppa kerrallaan. Asiakkaamme ovat meille tärkeitä kauppojen jälkeenkin ja pidämme heihin yhteyttä säännöllisesti. Suurin osa toimeksiannoistamme tuleekin suositusten kautta. Asiakkaamme tietävät, että olemme jatkossakin heidän ”oma” välittäjänsä, Luumi iloitsee

Yksi kompaktin kokoisen toimiston etuja on se, että alan uusiin säännöksiin ja lainmuutoksiin voidaan heti tarttua ja käytännössä toteuttaa. Byrokratiaa ei pienemmässä toimistossa ole, eikä lupia muutoksiin tarvitse kysellä muilta osastoilta.

– Esimerkiksi GDPR- ja rahanpesuohjeistusten muutokset huomioimme heti toiminnassamme, myös esittelyissä. Asiakkaille tämä on näkynyt jälleen poikkeuksellisena alan käytäntönä, ja meitä on kiitelty asenteestamme. Pidän kaikkea tätä välitystapaamme kuuluvana, itsestään selvänä asiana. Kaikki langat pysyvät käsissäni, koska toimistomme on niin tiivis yksikkö.

Perusteellinen taustatyö kunniaan

Maison Luumin seinien sisällä työnjako on selvä. Myyjät voivat keskittyä omaan myyntityöhönsä, koska taustalla ahertaa asiantuntijatiimi. Kun uusi kohde on tulossa toimistolle myyntiin, kaikki mahdolliset paperit liitteineen etsitään ensin käsiin ja jokainen asia tarkistetaan. 

– Satsaamme perusteelliseen taustatyöhön vahvasti. Jokainen epäloogisuus selvitetään ja vasta sitten alamme myydä. Kaikista työvaiheista löytyy tarkat paperit, yksittäisiä sähköposteja myöten. Myös kauppakirja tehdään huolella niin kattavaksi, ettei osapuolille jää kaupasta epäselvyyksiä. Tätä on vastuullisuus käytännössä. Sen sijaan, että varautuisimme tuleviin valituksiin palkkaamalla oman lakimiehen, panostamme mieluummin taustatyön tekemiseen. Laadukkaan työn ansiosta viisivuotias yrityksemme ei ole saanut toiminnastaan yhtäkään reklamaatiota.

Taustatyön lisäksi Luumi uskoo kiinteistönvälittäjien yhteistyöhön yli rajojen. Yrityksen järjestämä välittäjäbrunssi on Suomessa kiinteistöalalla poikkeuksellista. Idea on yksinkertainen: parikymmentä välittäjää muista toimistoista kutsutaan yhteisbrunssille, jossa he pääsevät tutustumaan arvokohteisiin.

– Paikalla olleet välittäjät voivat sitten tahoillaan tarjota kohdetta omille asiakkailleen. Kunhan myynti hoidetaan oikein ja myyjä on tyytyväinen, en välitä siitä, tuleeko koko palkkio meille. Ratkaisevaa on se, että asiakas on tyytyväinen.

Teksti: Kati Keturi

Maison Luumi Oy

• Kiinteistönvälitys, kiinteistömyynti ja -vuokraus • Liikevaihto 0,9 milj. euroa (2018) • Perustettu 2012 • Heidi Luumi (LKV, LVV ja KiAT), Vuoden 2013 Turvateko-palkinto hyväntekeväisyystyöstä sekä vuoden 2017 Kauppalehden Menestyjä-yritys
Yrityksen verkkosivut