Messukeskus on ollut edistämässä suomalaista elinkeinoelämää jo 100 vuotta. Kuvassa toimitusjohtaja Anni Vepsäläisen tyylinäyte juhlavuoden kunniaksi avatussa liukumäessä.

Bisnes

Vastuullinen uudistuminen kantaa seuraavatkin 100 vuotta

06.05.2019

Messukeskus juhlii satavuotista taivaltaan erilaisin tapahtumin ja näyttävin uudistuksin. – Tapahtumien vieraille näkyvin erikoisuus on portaiden ja hissin vaihtoehto, liukumäki, josta alkuperäinen versio esiteltiin vuonna 1920. Maaliskuussa avasimme täysin uudistetun 24/7 palvelevan tapahtumahotellin ja -ravintolamaailman, joka kipuaa Pohjoismaiden parhaimmistoon”, Messukeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue mainitsee esimerkkejä.

Kestävä kehitys, energiansäästö ja vastuullisuustyö ovat olleet pitkään Messukeskuksen ydinagendassa. Vuonna 2017 energiaviisaana tapahtumatalona palkittu Messukeskus mm. kierrättää 99 prosenttia jätteistään. 

– Rakennamme hiilineutraalia kaupunkia Helsingin Ilmastokumppanina. Tänä kesänä Messukeskuksen katolle valmistuu Helsingin suurimpiin kuuluva aurinkovoimala, Maria kertoo ja lisää: – Haluamme uudistua ja olla relevantti tapahtumatalo vielä seuraavatkin sata vuotta! Teksti: Päivi Remes


messukeskus.com


Maaliskuussa avattiin täydellisen muodonmuutoksen läpikäynyt 24/7 palveleva hotelli- ja ravintolamaailma, jossa perustana ovat skandinaavinen ja vastuullinen design ja -käsityö. Uutta Ravintola Plattaa vetää sille myös menut kehittänyt suomalainen huippukeittiömestari Markus Fogelholm.


Messukeskus - Järjestetään timanttisia tarinoita

Katso video tästä

Messukeskus

Messukeskuksessa järjestetään vuosittain n. 100 messu- ja viihdetapahtumaa sekä 1500 kokousta, kongressia ja juhlaa, joihin osallistuu 1,2 miljoonaa vierasta. Tapahtumatalo käsittää 7 hallia, 40 kokoustilaa, 21 ravintolaa ja kahvilaa, 245 hotellihuonetta ja 4600 pysäköintipaikkaa sekä kaikki tarvittavat tapahtumapalvelut ja enemmänkin. Messukeskuksen omistajayritys Suomen Messut Osuuskunta täyttää 100 vuotta. Messukeskus sai v. 2009 ensimmäisenä tapahtumatalona ISO 14001-ympäristösertifikaatin.
Yrityksen verkkosivut