Virkistävän ja työpäivän mukavasti katkaisevan lounaan voi Edenredin lounasetua käyttävä valita yli 14 500 suomalaisesta lounaspaikasta.

Bisnes

Yhä markkinajohtaja, 45 vuoden iässä

11.09.2019

Työntekijöistään välittävä työnantaja voi edistää ja tukea henkilökuntansa hyvinvointia aamun työmatkasta illan harrastuksiin, terveellistä ja virkistävää työpäivän lounasta unohtamatta. 


Työnteköiden hyvinvoinnin tukemisella on pitkä historia, sillä monille tutut lounassetelit eli tuttavallisemmin lounarit rantautuivat Suomeen jo 45 vuotta sitten. Rinnalleen ne ovat saaneet liikunta- ja kulttuuri- sekä työmatkaedut, joiden suosio kasvaa voimakkaasti. 

Lounastauko kannattaa pitää, sillä säännöllinen ateria kesken työpäivän virkistää ja edistää työhyvinvointia auttaen jaksamaan sekä töissä että kotona. Lounaseteleiden käytön myötä suomalainen lounaskulttuuri on vuosikymmenien aikana vahvistunut ja vuosittain edulla nautitaankin lounaita 250 miljoonan euron arvosta. 

Lounassetelit toi markkinoille Luottokunta. Maailmanlaajuisesti toimiva Edenred osti perinteikkään lounas- ja virikeseteliliiketoiminnan viisi vuotta sitten kehittääkeen palveluja edelleen. Edenredin erilaisilla työsuhde-eduilla on 47 miljoonaa käyttäjää 46 maassa.

– Suomen markkinoilla olemme alan vanhin toimija ja olemme edelleen markkinajohtaja. Meillä on yli 300 000 käyttäjää ja työsuhde-eduillamme voi ostaa palveluja

22 000 käyttöpaikassa ympäri maata, taustoittaa Edenred Finland Oy:n toimitusjohtaja Peter Hiltunen yrityksen palvelujen kattavuutta. 


Mielikuva työnantajasta tärkeä

– Osaavista työntekijöistä kilpaillaan ja erityisesti rekrytointivaiheessa henkilökuntaeduilla voi olla merkittävä vaikutus hakijaan. Kun yritys tarjoaa henkilöstön hyvinvointia edistäviä etuja, on se samalla signaali aidosta välittämisestä ja henkilökunnan arvostuksesta sekä halusta lisätä työpaikan viihtyvyyttä, muistuttaa myyntijohtaja Minna Kelonen. 


Vaivattomuus valttina

– Lähdemme siitä, että meidän tehtävämme Edenredissä on tarjota kuluttajalle markkinoiden monipuolisin ja laajin käyttöverkosto pikkupaikkakuntia myöten sekä parhaat ratkaisut, joista käyttäjä voi valita itselleen mieluisimman. Tähän olemme panostaneet ja tulemme panostamaan myös jatkossa, korostaa Hiltunen. 

Lounas- ja virike-edut saa edelleen myös paperisena seteleinä, mutta niiden kortti- ja mobiilikäyttö lisääntyvät erittäin voimakkaasti.

– Emme halua pakottaa asiakkaitamme tiettyyn muottiin, vaan haluamme tarjota jokaiselle juuri hänelle sopivan oikean vaihtoehdon. Olemme käsittääksemme pankkialan ulkopuolella ainoa tarjoaja, joka mahdollistaa Apple Pay- ja Google Pay -ratkaisut käyttäjilleen, kertoo Hiltunen.


Virike-etu auttaa jaksamaan

Virike-etu on oivallinen tapa kannustaa työntekijää virkistätymään vapaa-aikanaan. Edun käyttökohteen jokainen työntekijä voi valita mielensä mukaan. Se voi olla käynti kuntosalilla, kiipeilypuistossa tai uimassa, konsertti-, ooppera- tai taidenäyttelyelämys – vaihtoehdot voi valita 7000 käyttöpaikasta, joten jokainen löytää varmasti omansa. 

Sen lisäksi, että virike-etu innostaa työntekijää harrastamaan ja nauttimaan uusista elämyksistä, on siitä todellista taloudellista hyötyä myös työntantajalle. Tutkimusten mukaan aktiivisesti 2–3 kertaa viikossa liikkuva työntekijä on poissa 4,5 päivää vähemmän vuodessa kuin enintään kerran viikossa liikkuva. 

Yritys voi verottomasti tukea työntekijöittensä hyvinvointipalvelujen käyttöä enintään 400 eurolla vuodessa. Virike-edun voi käyttää myös kerralla esim. kuntosalin tai konserttien kausilippuun.


Vastuullista työmatkailua 

Työnantaja voi auttaa työntekijöitä pienentämään vaivattomasti hiilijalanjälkeään tarjoamalla työmatkaedun joukkoliikenteeseen kodin ja työpaikan välille. Joukkoliikenteessä matka-ajan voi käyttää vaikka lukemiseen tai rentouttavan musiikin kuunteluun. Lisäksi hyötyliikunta lisääntyy aivan huomaamatta: tutkitusti joukkoliikenteen käyttäjät kävelevät päivittäin 2000 askelta muita enemmän. 

Työmatkaetu on verovapaa 300 euroon asti vuodessa. Lisäksi se on verovapaata, kun summa on 751–3 400 euroa. 

Edenredin työmatkaetukortti käy maksuvälineenä mm. R-kioskeissa, Matkahuollossa, HSL:n palvelupisteissä ja HSL- sekä Whim -sovelluksessa. 


Teksti: Maija-Liisa Saksa