On mielenkiintoista, jos puuhakkeesta saadaan valmistettua toimiva pakkausmateriaali. Ympäristössä on valtavasti muovia, ja tavoitteenamme onkin kehittää aivan uudenlaista pakkausteknologiaa Sulapacin kanssa, Antti Korpiniemi kertoo. Kuva: Hanna Voutilainen

Bisnes

Kotimainen tuote on vastuullinen ostopäätös

27.09.2018

Arkisilla kulutusvalinnoilla on merkitystä ympäristölle ja yhteiskunnalle. Sen lisäksi, että kotimainen, ympäristöystävällisesti valmistettu ja pakattu tuote säästää luontoa, se edistää työllisyyttä. Kotimainen tuote voi myös osaltaan tukea suomalaisten ekologisten innovaatioiden kehittämistä.


Kotimainen perheyritys Berner Oy on tarjonnut kuluttajille korkealaatuisia kotimaisia ja kansainvälisiä brändituotteita vuodesta 1883 lähtien. Ympäristö-, talous- ja yhteiskuntavastuuta korostava yhtiö haluaa arvojensa mukaisesti kantaa kortensa kekoon suomalaisen yhteiskunnan puolesta panostamalla kotimaiseen, kestävään tuotantoon.

– Siihen liittyy todella paljon vastuullisia päätöksiä meiltä ja kuluttajilta. Kun valitset kotimaisen tuotteen, valitset suomalaisten työllistämisen, toteaa Bernerin toimitusjohtaja Antti Korpiniemi

Hän mainitsee esimerkkinä satavuotiaan Suomen kunniaksi kehitetyn XZ Mustikan, jonka koko valmistusketju on vahvasti suomalainen. 


Vastuullisuus vahvistuu kuluttajien ostoperusteena.


– Mustikansiemenöljy tulee Torniosta, sokerijuurikkaasta uutettu betaiini Naantalista, valmistus Heinävedeltä, pullot Askolasta, etiketit Turusta ja tuotteet lähtevät eteenpäin logistiikkakeskuksesta Vantaalta. Tuotteen etiketin on suunnitellut Finlandia-palkittu kuvittaja Sanna Mander, hän luettelee.

– Suomalaisen tuotteen ostaja tietää myös, että työturvallisuus ja työolosuhteet ovat kotimaisten standardien mukaisesti hyvällä tasolla, mikä on myös yksi tärkeä näkökulma vastuullisuuteen, Korpiniemi muistuttaa. 

Korpiniemen mukaan vastuullisuus tulee megatrendinä ennestäänkin vahvistumaan kuluttajien ostoperusteena. Siksi Berner etsii ja kehittää jatkuvasti ekologisempia tuote- ja pakkausratkaisuja ja on mukana kehittämässä suomalaisia kestäviä tulevaisuuden innovaatioita. Tästä hyvänä esimerkkinä on viime vuonna aloitettu tuotekehitysyhteistyö ekologisia pakkausratkaisuja kehittävän Sulapacin kanssa.

Teksti: Eila Lokka


Berner Oy

  • Perustettu vuonna 1883
  • Vakavarainen suomalainen perheyritys
  • Yhtiö tuottaa ja maahantuo kestävästi valmistettuja tuotteita ja palveluita, jotka tuovat hyvinvointia kuluttajien arkeen. 
  • Konsernin liikevaihto oli vuonna 2017 
  • 316 miljoonaa
  • Henkilöstömäärä keskimäärin 520


www.berner.fi

Berner

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu vakavarainen suomalainen perheyritys, jolla on laadukkaita kotimaisia ja kansainvälisiä brändejä. Yrityksen tuotekehitys ja tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, ja sillä on tytäryhtiöt Ruotsissa ja Baltiassa.
Yrityksen verkkosivut
kampanjan etusivulle

Editor Helsinki

Olemme tarinoineet sisältömarkkinoinnin parissa jo vuodesta 2008 lähtien ja vuosi vuodelta se onkin kasvattanut suosiotaan markkinoijien parissa. 

Haluatko oman artikkelisi tai kampanjasi sivustollemme tai painettuun julkaisuun?

Kysy lisää