Kuluttajalle

Suomalainen saa liian vähän kuitua ruokavaliostaan

27.03.2018

Kärsitkö oikuttelevasta vatsasta? Turvottaako? Käytkö liian harvoin tai liian usein vessassa? Saatat saada liian vähän kuitua ruokavaliostasi! 


Et ole vaivojesi kanssa yksin! Tutkimusten mukaan lähes puolet suomalaisista kärsii ajoittain ikävistä vatsaoireista kuten ummetuksesta, ripulista, turvotuksesta ja vatsakivuista. Taustalla saattaa olla toiminnallisiin vatsavaivoihin luettava ärtyvän suolen oireyhtymä, mutta usein vaivaan löytyy syy ruokavaliosta ja elämäntavoista. Esimerkiksi istumatyötä tekevillä liikkumattomuus ja epäsäännöllinen ruokailu altistavat vatsaoireille.


Saatko tarpeeksi kuituja?

Epäsäännöllisten elämäntapojen lisäksi kuitujen puute saattaa pistää vatsan toiminnan sekaisin. Suomalainen saa keskimäärin neljänneksen liian vähän kuitua ruokavaliostaan. Kuitujen saanti saattaa jäädä hyvinkin vähäiseksi erikoisruokavaliota noudattaessa esimerkiksi vähähiilihydraattisessa tai gluteenittomassa ruokavaliossa. Näissä ruokavalioissa vältellään kuiturikkaita, liukenemattomia kuituja sisältäviä viljoja, kuten ruis-, ohra- ja vehnätuotteita. Suositusten mukaan tulisi syödä 6-9 annosta viljavalmisteita, joista puolet tulisi olla täysjyväviljaa.

Myös kasvikset, hedelmät ja marjat ovat kuiturikkaita, mutta saadakseen saman määrän kuitua kuin yhdestä viipaleesta leipää, tulisi esimerkiksi kurkkua, lehtisalaattia tai tomaatteja syödä puolisen kiloa! Ilman täysjyväviljatuotteita on käytännöllisesti katsoen mahdotonta saada ravinnosta suositusten mukaista kuitumäärää.

Herkkävatsaisen kannattaa valita liukeneva kuitu

Täysjyväviljatuotteiden liukenemattomille kuiduille on olemassa myös vatsalle lempeämpiä vaihtoehtoja. Liukenevat kuidut sopivat tutkitusti paremmin etenkin herkälle vatsalle. Ne sitovat itseensä runsaasti nestettä ja muodostavat suolen pinnalle voitelevan kerroksen helpottaen näin suolen toimintaa. Liukenevaa kuitua saa marjoista, hedelmistä ja palkokasveista sekä esimerkiksi psylliumista.


Muista myös terveet elämäntavat!

Kaiken kaikkiaan vatsan toimintaa helpottavat terveelliset elämäntavat. Terveellinen ruokavalio, riittävä nesteiden saanti, liikunta ja säännöllinen ateriaväli tasoittavat vatsan toimintaa, ja pitävät mielen virkeänä. Vatsan oikkuilua voi helpottaa monilla konsteilla, mutta tärkeintä on valita itselle parhaat keinot. 



Vi-Siblin – lääkekuitu sisältää vatsalle lempeää liukenevaa kuitua

Apteekista saatava Vi-Siblin -kuitulisä sisältää liukenevaa kuitua, ispaghulansiemenkuorta. Se on tutkitusti tehokas keino ennaltaehkäistä kuidun puutteesta johtuvaa ikävää vatsaoireilua. Vi-Siblin on luonnonmukainen lääkekuitulisä, eikä se laiskistuta suolta, kuten suolen lihasten toimintaan vaikuttavat ummetuslääkkeet voivat tehdä. Vi-Siblin siis soveltuu myös pitkäaikaiseen vatsan toimintaa tukevaan käyttöön. Vi-Siblinin kanssa on tärkeää nauttia runsaasti nestettä.


Lisää asiaa vatsavaivoista sekä Vi-Siblin-kuitulisästä löydät osoitteesta hyvävatsa.fi!

Vi-Siblin on tarkoitettu toistuvan ummetuksen hoitoon sekä päivittäisen kuidunsaannin lisäämiseen. Apteekista ilman reseptiä. Yli 12-vuotiaille. Sopii käytettäväksi myös raskauden ja imetyksen aikana. Vaikuttava aine ispaghulansiemenkuori. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen ennen käyttöä. Markkinoija Pfizer.

PP-VSB-FIN-0153-14032018


Pfizer

Pfizer on maailman johtavia lääkeyrityksiä ja alkuperäislääkkeiden valmistajia.
Yrityksen verkkosivut
kampanjan etusivulle

Editor Helsinki

Olemme tarinoineet sisältömarkkinoinnin parissa jo vuodesta 2008 lähtien ja vuosi vuodelta se onkin kasvattanut suosiotaan markkinoijien parissa. 

Haluatko oman artikkelisi tai kampanjasi sivustollemme tai painettuun julkaisuun?

Kysy lisää