Kuluttajalle

Upea Vallisaari tarjoaa tänä kesänä paljon uutta

29.05.2018

Luonnoltaan kaunis ja historialtaan arvokas Vallisaari on entistäkin houkuttelevampi retkikohde uusien aktiviteettien ja ravintolapalvelujen myötä. Hätkähdyttävä luontokokemus aivan Helsingin edustalla!


Torpedolahden tuntumassa olevat tunnelmalliset Satamavajat toimivat ryhmä- ja tapahtumatiloina. Kesäkäyttöön soveltuvia uniikkeja tiloja on lisätty sekä kunnostettu, ja ne tarjoavat nyt ainutlaatuiset puitteet erilaisiin tilaisuuksiin. 

Saaristolaishenkisissä Satamavajoissa voi järjestää catering -yhteistyökumppaneiden avulla pieniä retkilounaita tai vaikka jopa yli 100 henkilön juhlia ja illallisia. Torpedolahdella nälkäisiä ja janoisia retkeilijöitä palvelee viime vuoden tapaan Satamakahvila, joka toimii myös retkisataman satamakonttorina ja Epic Foods herkullisine keittoineen ja ruokaisine salaatteineen. Jäätelökahvila Pajalla on kahvilan lisäksi uusi tila ryhmien käyttöön, jossa voi nauttia vaikka uuniperunabuffeen ja hauska Lentävä lettukioski -nimellä kulkeva lettuja paistava auto liikkuu saaressa etukäteistilauksesta. 


Uutta ohjelmaa ja aktiviteettia saarella

Tänä kesänä ohjelmaa löytyy kajakkiretkistä hathajoogaan ja pihapeleistä geokätköilyyn, kun Meriseikkailukeskus aloittaa saarella. Pakopelien ja tehtäväratojen hengessä saarella voi myös kokeilla varta vasten Vallisaareen rakennettua Running Rabbitin pako- ja pulmapeliä tai Honkalinnun mobiiliseikkailua. 

Opastetulle retkelle pääsee kävellen joko Ehrensvärd-seuran tai Aarresaarten retkelle. Vauhdikkaampaa menoa on Bliss Adventurn Fat Bike safarilla. Päivän päätteeksi on mahdollista jäädä saarelle yöksi Honkalinnun puihin ripustettaviin Tentsile-telttoihin. Ekologinen puumajoitus mahdollistaa ympäröivän luonnon aistimisen aivan uudella tavalla. 

Luonnonmukaisessa tilassa vuosikausia versonneella saarella noudatetaan ohjeita ja kuljetaan vain merkittyjä reittejä pitkin. 

– Lähtökohtana on, että saaren kaikki toiminta tukee ja kunnioittaa Vallisaaren historiaa ja luontoa. Palvelutarjontaan tulemme panostamaan jatkossa vieläkin enemmän ja myös sellaisia aktiviteetteja lisätään, johon ei tarvitse etukäteistilausta tai ryhmää, kertoo Vallisaaren palvelumyynnistä vastaava Sea Sales Finland Oy:n toimitusjohtaja Johanna Karusuo.


……………

Aava Lines ja JT-Lines hoitavat liikennöinnin Vallisaareen tänäkin kesänä. Tarkemmat vesibussien aikataulut, lisätietoja palveluista ja ainutlaatuiseen saareen tutustumisesta osoitteessa www.vallisaari.fi. Vallisaaresta lisätietoja ja varaukset kaikkiin palveluihin: vallisaari@vallisaari.fi -osoitteesta.

Vallisaari

Vallisaari on saari Helsingin edustalla, Suomenlinnan ja Santahaminan välissä. Suomen­linnasta sen erottaa Kustaan­miekan salmi. Saaren yhdistää maa­penger viereiseen Kuninkaan­saareen.
Yrityksen verkkosivut
kampanjan etusivulle

Editor Helsinki

Olemme tarinoineet sisältömarkkinoinnin parissa jo vuodesta 2008 lähtien ja vuosi vuodelta se onkin kasvattanut suosiotaan markkinoijien parissa. 

Haluatko oman artikkelisi tai kampanjasi sivustollemme tai painettuun julkaisuun?

Kysy lisää