Jukka Teerimäki, Sampo Oyj (vasemmalla) ja Isto Hietanen, Assemblin Energiapalvelut

Bisnes

Assemblinin ketterät Energiatehokkuuspalvelut

14.10.2016
Assemblinin Energiatehokkuuspalvelut tarjoaa yhteistyökumppaneilleen palveluita avaimet käteen -periaatteella. Oli sitten kyseessä energiatehokkuushanke, edut, etähallinta, elinkaari- tai teollisuuden ilmanvaihtoon liittyvät palvelut – kaikki saa luotettavasti, joustavasti ja asiantuntevasti samasta yrityksestä. 


– Kestävän rakentamisen periaatteet ovat energiapalveluidemme kivijalka. Mietimme yhdessä asiakkaan kanssa rakennuskohteen niin ympäristö-, talous- kuin sosiaalisiakin tekijöitä. Toimiva kokonaisuus on kummankin osapuolen etu, toteaa liiketoimintajohtaja Isto Hietanen


Energiatehokkuushankkeilla toimivuutta, viihtyvyyttä ja säästöä 

Kestävä rakentaminen yhdessä energiatehokkuuden parantamisen kanssa ovat yksinkertainen, mutta myös samalla tehokas tapa torjua ilmastonmuutosta. Usein ei tule huomioitua, että suurin osa Suomen päästöistä johtuu nimenomaan energiankulutuksesta. Assemblin on toteuttanut yhteistyökumppanilleen Sampo Oy:lle jo useamman onnistuneen energiatehokkuushankkeen. Hankkeilla on niin parannettu kiinteistön energiantehokkuutta kuin myös toimivuutta ja viihtyvyyttä. Saneeratun kiinteistön arvo nousee hankkeen myötä puhumattakaan energiatehokkuushankkeen myötä säästyvistä euroista. 

– Assemblinin tarjoama palvelumalli toimii, sillä toteutamme yhteistyössä kokonaisuuden eikä vain yhtä osa-aluetta. Projektit alkavat kuntokartoituksella, jonka jälkeen yhdessä käymme läpi korjaamistarpeet. Jos näytämme vihreää valoa, projekti jatkuu tarkempien suunnitelmien ja budjetin tekemisellä. Toisessa vaiheessa tarkastelemme jälleen yhdessä saneerausta ja kohteen energiansäästöpotentiaalia. Jos päätämme lähteä energiatehokkuushankkeeseen, saamme projektin toteutuksen lisäksi Assemblinilta seuraavan viiden vuoden ajalle riskittömän säästötakuun sekä seurantapalvelun. Kiinteistön omistajan näkökulmasta tämä on helppoa ja huoletonta, summaa kiinteistöpäällikkö Jukka Teerimäki Sampo Oyj:stä. 


Korjausvaje kuriin kuntokartoituksilla 

Suomen rakennuskannassa on korjausvelkaa jopa kymmenesosa koko noin 350 miljardin euron rakennuskannasta, ja laiminlyötyjä korjauksia vastaavasti 30–50 miljardin euron edestä. 

 – Korjausvajetta pitäisi yrittää tehokkaasti paikata. Kiinteistön omistajien on hyvä huomioida, että energiatehokkuushankkeisiin on mahdollista hakea energiatukea, joka voi kattaa jopa 20–25 % hankkeen kustannuksista. Tähän päälle asiakkaamme saavat lisäksi säästölupauksen. Jos emme pysty toteuttamaan lupauksiamme, saavat asiakkaamme rahat takaisin, huomauttaa Isto Hietanen. 

Assemblin pystyy toteuttamaan yhteistyökumppaniensa kanssa vaativat ja hankalaksi koetut projektit. Assemblinin energiapalveluiden asiantuntijoilla on pitkäaikainen kokemus, kaikki hankkeisiin tarvittavat pätevyydet sekä laaja yhteistyökumppaneiden verkosto käytettävissään. Toiminnan perustana on ketteryys. Tämä tarkoittaa, että kun Assemblin lähtee yhdessä asiakkaan kanssa kartoittamaan kiinteistön kuntoa, ei tiedetä vielä tarkkaan mikä tulee olemaan lopputulos. Joskus pelkkä kuntokartoitus ja sen myötä tehdyt toimenpiteet ovat riittäviä, mutta usein yhteistyö jatkuu varsinaiseen hankkeen toteutukseen ja etäseurantaan asti. 


Kiinteistöjen kokonaisvaltaista ja tarkkasilmäistä huolenpitoa 

– Asiakkaan tarpeiden huomioonottaminen on itsestään selvää. Mutta pyrimme katsomaan hankkeita lisäksi laajalla perspektiivillä. Yhdessä kohteessamme huomasimme tarpeen uusia paloilmaisimet. Vaikka laitteet eivät kuuluneetkaan projektin sisältöön, oli uusimistarve oleellista kiinteistön omistajan näkökulmaa ajatellen tuoda ilmi. Samalla tarjosimme asiakkaallemme heti useamman vaihtoehdon toteuttaa muutos, mainitsee energiamanageri Marko Hänninen Assemblinilta. 

– Hyvän kumppanin kanssa keskustelu on koko ajan avointa ja osataan ajatella yhteistä hyvää. Kumppanuussuhteemme Assemblinin kanssa on vankalla pohjalla ja suunnittelemme seuraavaksi miten toteutuneiden energiatehokkuushankkeiden jatko saadaan hoidettua säästötakuuajan jälkeen, kertoo Jukka Teerimäki.


…………………

Yrityksen nimi: Assemblin Oy 

 Liikevaihto: 67,9 miljoonaa euroa vuonna 2015 

 Työntekijämäärä: Noin 400 

 Liiketoiminta-alueet: Energia, Automaatio, Linjasaneeraus, Esivalmisteet, Talotekniikka,Tekniset Palvelut 

Päämarkkina-alueet: Suomi 


Yhteystiedot: 

Isto Hietanen, liiketoimintajohtaja 

isto.hietanen@assemblin.fi 

 p. 050 469 5495 

 www.assemblin.com

Assemblin

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.
Yrityksen verkkosivut